Helsingin käräjäoikeus on tuominnut korkeakoulussa työskennelleen esimiehen 40 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta, työsyrjinnästä ja palvelusrikoksesta.
Esimies oli kohdistanut kahteen alaiseensa seksuaalisia tekoja työaikana. Toiselle alaiselleen hän oli puhunut toistuvasti vihjailevaan sävyyn ja lähettänyt vihjailevia viestejä. Esimies oli myös halannut kyseistä alaistaan sekä ehdottanut tälle seurustelusuhdetta. Alainen oli kieltäytynyt ehdotuksesta, minkä jälkeen esimies antoi hänelle heikon suoritusarvioinnin, joka vaikutti myös alaisen palkan määrään.
Toiselle alaiselleen esimies oli ehdottanut suutelua ja halannut tätä pitkään.
Käräjäoikeus totesi, että esimiehen olisi pitänyt työnantajan edustajana käsittää suuteluehdotuksen ja halaamisen olevan häiritsevää tai muuten ei-toivottua, vaikkei työntekijä nimenomaisesti ollut kieltänyt esimiestään näin toimimasta. Lisäksi hänen olisi kuulunut ymmärtää aiheuttavansa myös toisen alaisensa terveydelle haittaa tai vaaraa ehdotuksillaan ja vihjailevilla viesteillään.
– Kenenkään ei pidä joutua sietämään seksuaalista häirintää työssään. Seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutumisesta kannattaa aina ilmoittaa viranomaisille. Työsuojeluviranomaiseen voi olla yhteydessä myös anonyymisti, ja valvonta aloitetaan vain häirintää kokeneen suostumuksella, muistuttaa työsuojelun lakimies Laura Kantola Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Lähde: Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 22.6.2021
Mitä mieltä? Kommentoi!