Lyhyet

Monella nuorella miehellä heikko tilanne työmarkkinoilla

| Teksti: Helinä Kujala

Joka kymmenes nuori mies on vaarassa jäädä pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle, ilmenee tuoreesta väitöskirjasta. Yhteiskuntatieteiden maisteri Janne Salonen tutki 1987 syntyneitä miehiä ja havaitsi, että lähes 12 prosenttia heistä oli syrjäytymässä työelämästä työttömyyden, sairauden tai työkyvyttömyyden vuoksi.

Vaikka nuorten kiinnittyminen työmarkkinoille muuttuu ajan kuluessa, pitkäaikainen poissaolo työmarkkinoilta yleensä kaventaa vaihtoehtoja. Ansiotulot jäävät heikoiksi, mikä heijastuu aikanaan eläketurvaankin.

– Mitä suuremmat arvet nuori saa työmarkkinoilta, sitä pienemmäksi jää hänen eläkkeensä. Onneksi valtaosa tästä ikäluokasta on löytänyt paikkansa työmarkkinoilta, Salonen toteaa.

Eläketurvakeskuksessa ekonomistina työskentelevän Salosen tutkimusaineisto koostui 30 000 miehen ansio-, opiskelu-, sairaus- ja perhetiedoista vuosilta 2005 ja 2013. Väitöksessään Salonen arvioi uusien tilastollisten menetelmien hyödyntämistä eläketurvan tutkimuksessa.

 

Lähde: Tampereen yliopiston tiedote Joka kymmenes nuori mies vaarassa jäädä työmarkkinoiden ulkopuolelle

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje