Työmarkkinoilla on ristivetoa. Työttömyys on korkealla, mutta samaan aikaan suuri osa työnantajista kertoo vaikeuksista löytää osaajia. ManpowerGroupin tuoreen Talent Shortage -kyselyn mukaan 60 prosenttia suomalaisista työnantajista ei löydä sopivaa työvoimaa. Avoimet tehtävät ja työmarkkinoilla oleva osaaminen eivät vastaa toisiaan.
Tilanne on hieman helpottunut vuodesta 2025, jolloin vastaava luku oli 68 prosenttia. Suomi sijoittuu myös eurooppalaisessa vertailussa varsin maltilliseen päähän. Vain kahdeksan prosenttia suomalaisista työnantajista raportoi “paljon vaikeuksia”, kun Euroopan keskiarvo on 16 prosenttia.
AI-osaaminen nousi kärkeen
Vaikeimmin täytettävät roolit liittyvät teknologiaan ja erityisesti tekoälyyn. Kyselyn mukaan eniten pulaa on seuraavista osaamisista:
– AI-kehitys ja mallinnus 21 %
– insinööritaidot 20 %
– IT- ja datataidot 19 %
– AI-lukutaito 16 %
Kansainvälisesti tekoälyosaaminen nousi ensimmäistä kertaa globaaliksi osaamispuutteiden ykköseksi. Suomessa kehitys seuraa samaa linjaa. Tekoäly ei ainoastaan synnytä uusia tehtäviä, vaan muuttaa lähes kaikkien alojen osaamisvaatimuksia.
Teknologisten taitojen ohella työnantajat korostavat työelämävalmiuksia. Eniten kaivataan ammatillisuutta ja työetiikkaa, joita mainitsee 55 prosenttia vastaajista. Oppimiskyky ja yhteistyötaidot nousevat esiin 31 prosentilla, kriittinen ajattelu ja ongelmanratkaisukyky 29 prosentilla.
Kun osaamisvaatimukset kasvavat nopeasti, työnantajan rooli osaamisen kehittäjänä korostuu.
Yritykset kouluttavat omiaan
Yleisin vastaus osaajapulaan on henkilöstön uudelleenkoulutus. 29 prosenttia yrityksistä panostaa nykyisten työntekijöiden osaamisen kehittämiseen. Joustojen lisääminen on käytössä 14–16 prosentilla vastaajista. Rekrytointia laajennetaan uusiin hakijaryhmiin tai maantieteellisesti 13 prosentissa yrityksistä. Määräaikaisen tai vuokratyövoiman käyttöä lisää 12 prosenttia.
Huomionarvoista on, että 16 prosenttia työnantajista ei tee erityistoimia.
Toimialojen välillä erot ovat suuria. Rahoitus- ja vakuutusalalla 84 prosenttia työnantajista kokee osaajapulaa. Informaatio- ja viestintäalalla osuus on 73 prosenttia ja teknologia- sekä IT-palveluissa 62 prosenttia. Rekrytointihaasteet keskittyvät siis aloille, joilla digitalisaatio ja tekoälyn käyttöönotto etenevät nopeimmin.
ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Minna Stina Korpela arvioi, että keskustelu osaajapulasta hämärtää usein ilmiön ydintä. Hänen mukaansa kyse on ennen kaikkea erikoistuneiden taitojen kysynnän kasvusta ja osaamisen kohtaannosta. Tekoälyn nopea käyttöönotto kiihdyttää kehitystä entisestään.
Mitä luvut kertovat?
Kyselyyn vastasi Suomessa 501 työnantajaa loka–marraskuussa 2025. Globaalisti mukana oli yli 39 000 työnantajaa. Tutkimus mittaa työnantajien kokemuksia rekrytointivaikeuksista ja vaikeimmin löydettävästä osaamisesta.
Kokemus ei kuitenkaan kerro kaikkea työmarkkinoiden dynamiikasta. Kun 60 prosenttia työnantajista raportoi vaikeuksista, se ei vielä vastaa kysymykseen, millä palkkatasolla, millaisin ehdoin ja millaisella perehdytyksellä osaajia haetaan.


Mitä mieltä? Kommentoi!