Hiljaisesta vetäytymisestä työstä eli quiet quittingistä puhutaan usein asenneongelmana. Asiantuntijatyötä tekevä työntekijä ei enää suostu tekemään työnantajansa eteen ylimääräistä vaan priorisoi työn ulkopuolista elämää. Etenkin nuoria syytetään sitoutumisen puutteesta.

Ilmiön taustalla ovat työelämän pidemmän ajan muutokset. Sen seurauksena työmarkkinoilla on kasvava joukko ihmisiä, jotka kokevat työpaikasta henkisesti irrallaan olemisen ainoaksi keinoksi selvitä työelämästä.

Tämä ei ole vähäpätöinen asia. Sitoutumisen puute aiheuttaa merkittäviä tuottavuustappiota. Siksi meidän pitää kysyä, mitä on quiet quitting -ilmiön takana ja miten siihen voidaan puuttua. Sitä ennen on tärkeää ymmärtää, miten kokonaisvaltaisesti työelämä on muuttunut.

Tulin itse työelämään 1990-luvun laman aikana. Lama-aikana töiden syrjään päässyt nuori oli tähti. Syntyi asenne, että työn eteen on tehtävä kaikki ja vähän ylikin, jotta sai pitää paikkansa. Tämä myös vääristi suhtautumista työhön.

Nykyiset nuoret astuvat työelämään aikana, jona kaikki on mahdollista. Jos työ ei maita, sitä on liikaa tai sosiaalinen liima ei pidä työyhteisössä, on mahdollista hakeutua nopeasti muualle. Ei tule sitouduttua työpaikkaan. Nuorten lisäksi myös muut työntekijät vaihtavat hommia nykyään nopeaan tahtiin.

Elämme nyt neljättä vuotta hybridityön arkea. Vapaaehtoisesti työpaikalle haluavat harvat. Yhteisöllisyys työpaikoilla on rapautunut ja ehkä samalla myös se, miten nuoret työntekijät otetaan mukaan.

Iso trendi työpaikoilla on tehostaminen ja tahdin kiihtyminen. Se vaikuttaa henkilöstöön. Tutkimusten mukaan kokemukset työtahdin kiristymisestä ovat yhteydessä heikompaan työn imuun lähes kaikilla ammattialoilla. Motivaatio ja työkyky kärsivät, kun mutteria puristetaan jatkuvasti.

Ajattelen, että quiet quitting -ilmiön taustalla on työkyky ja ihmisten tarve hakea tasapainoa hektisessä työelämässä. Jos näin on, asiaan on mahdollista vaikuttaa.

Yhtä ainoaa ratkaisua ei tietenkään ole, mutta pitkälle pääsee, jos nostaa hyvinvoinnin keskiöön, panostaa hyvään johtamiseen ja ihmisten sitouttamiseen sekä arvostaa työntekijöitä ja sanoo sen myös ääneen.

Peräänkuulutan paluuta perusasioihin ja tehtävänkuvien kirkastamiseen. Jokaisen työntekijän tulisi ymmärtää oma tehtävänsä.

Tiimeissä tulee vahvistaa ja vaalia psykologista turvallisuutta. Jokainen meistä voi myös vaikuttaa työelämän asenneilmapiiriin. On tervettä, että työelämässä arvostetaan entistä enemmän horisontaalista etenemistä tehtävästä toiseen, eikä uranousua pidetä ainoana tavoiteltavana asiana.

Parhaimmillaan työ on hyvinvoinnin ja onnistumisten lähde. Meidän pitää varmistaa, että tämä puoli työelämästä näkyy kaikille meistä.

 

Kirjoittaja on työeläkeyhtiö Elon työkykyjohtamisen palvelujohtaja Anu Suutela-Vuorinen.