Kuntien ja hyvinvointialueiden sairauspoissaolot lisääntyivät viime vuonna erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä. Kevan tuoreen selvityksen mukaan poissaolot palasivat vuoden 2023 tasolle parin…
Vaikutusmahdollisuudet työssä ennustavat sairauspoissaoloja selvästi paremmin kuin masennusoireet. Kun työntekijä voi vaikuttaa omaan työhönsä, toistuvat poissaolot vähenevät.
Terveystieteiden maisteri Essi Kalliolahden väitöstutkimus osoittaa, että säännöllinen kävely tai pyöräily työmatkoilla on yhteydessä parempaan työkykyyn ja vähäisempään sairauspoissaolojen määrään….
Työntekijöiden ortopedisiin leikkauksiin liittyvistä tuottavuuden menetyksistä suurin osa eli noin 70 prosenttia syntyy leikkauksen jälkeisenä toipilasaikana. Reilu neljäsosa tuottavuuden menetyksiä…
Kevan työkyvyttömyysriskiennuste paljastaa, että työkyvyttömyyden riski kasvaa jyrkästi iän myötä ja jakautuu epätasaisesti eri ammattiryhmissä. Suurin uhka on siivous- ja keittiötyötä tekevillä, kun taas lääkäreiden ja opettajien työkyky säilyy parhaiten. Riskit näkyvät miljardiluokan kustannuksena kunnille ja hyvinvointialueille.
Mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot lisääntyivät selvästi vuosina 2015–2021, osoittaa Työterveyslaitoksen rekisteritutkimus. Nousu oli erityisen rajua sote-alalla ja alle 50-vuotiailla toimihenkilönaisilla. Samalla ahdistuneisuus ohitti masennuksen uusien sairauspoissaolojaksojen yleisimpänä syynä.
Tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin perustuvat poissaolot vähenivät kaikilla, mutta erityisen paljon työntekijäammateissa. Mielenterveyden häiriöihin perustuvat sairauspoissaolot yleistyivät vuodesta 2017 alkaen kaikissa ammattiryhmissä, mutta selvimmin toimihenkilöillä.
Sairauspäivärahaa saaneiden määrä pysyi suunnilleen ennallaan vuonna 2024. Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa saaneiden määrän pitkäaikainen kasvu tyrehtyi. Ahdistuneisuushäiriöissä saajamäärä kasvoi, masennushäiriöissä pieneni.
TILAAJILLE Liukastumisia tapahtuu useimmiten kodin ja työpaikan välisillä matkoilla. Nuoret aikuiset kaatuilevat eniten, työuran loppupäässä olevat taas pahiten.
Ylipainoon ja lihavuuteen liittyvät terveysongelmat voivat lisätä sairauspoissaoloja, tuore eurooppalaisselvitys osoittaa. Yhteys koskee etenkin hyvin lihavia potilaita. Tiedot perustuvat 26…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.