TILAAJILLE Kaupan työssä kuormitus kasautuu samoihin hetkiin ja samoille työntekijöille. Työvuorosuunnittelu, kuormien käsittelyn tavat ja henkinen tuki ratkaisevat, pysyykö työ hallittavana ja turvallisena.
Vuorotyö ja erityisesti yövuorojen tekeminen suurentavat merkittävästi sydän- ja verisuonitautien riskiä. Norjalaisessa kuuden vuoden seurantatutkimuksessa havaittiin, että varsinkin raskaita yövuoroja…
TILAAJILLE Urapolulla-sarjassa ääneen pääsevät erilaisten ammattien edustajat. He kertovat, miten ovat päätyneet työhönsä.
Yötyötä tekevien naisten lapset eivät synny muita pienempinä, vaikka äiti jatkaisi yövuoroja raskauden ajan, tuore tanskalaistutkimus osoittaa. Tutkimus julkaistiin Occupational…
Yötyötä tekevät ja työssään kovalle melulle altistuvat saattavat sairastua iskeemiseen sydänsairauteen muita todennäköisemmin, mittava uusiseelantilaistutkimus osoittaa. Tulokset vahvistavat aiempien tutkimusten…
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut kaksi työnantajan edustajaa työturvallisuusrikoksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Työnantajan edustajat eivät olleet esihenkilöinä puuttuneet vartijan työssään…
Paljon yötöitä tekevät sairaanhoitajat ovat suurentuneessa vaarassa sairastua korkeaan verenpaineeseen. Etenkin tämä koskee yli kymmenen yövuoroa kuukaudessa ja pelkkiä yövuoroja…
Vuorotyötä ja varsinkin yötyötä tekevät näyttävät sairastavan astmaa muita todennäköisemmin, tuore tutkimus osoittaa. Yhteys on voimakkain aamuvirkuilla työntekijöillä, jotka tekevät…
Työterveyslaitos on antanut uusia suosituksia vuorotyön järjestelyihin. Erityisesti pitkiä yövuoroputkia tulisi välttää, eikä vuorovälejä saa puristaa liian lyhyiksi. Vuorotyöstä on…
Rintasyövän ja muiden vuorotyön vakavien terveysriskien ehkäisemiseksi vuorotyön ja unen asiantuntijat ehdottavat yötyön järjestämiseen rajoituksia. Yötyö tulisi järjestää korkeintaan kolmena…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.