Työhyvinvointi

Yötyön haittoja yritetään suitsia uusin suosituksin

| Teksti: Emma Kaustara | Kuva: Shutterstock

Työterveyslaitos on antanut uusia suosituksia vuorotyön järjestelyihin. Erityisesti pitkiä yövuoroputkia tulisi välttää, eikä vuorovälejä saa puristaa liian lyhyiksi.

Vuorotyöstä on eniten haittaa terveydelle silloin, kun ihminen tekee pitkään töitä niin, että yövuoroja on useita viikossa. Tämä käy ilmi viisivuotisesta pohjoismaisesta tutkimuksesta, jossa kartoitettiin työaikojen ja vuorotyön vaikutuksia työntekijöiden terveyteen monelta kantilta.

Työterveyslaitos (TTL) on antanut tulosten perusteella useita uusia suosituksia työvuorojen järjestelyyn. Suositusten mukaan työpaikoilla pitäisi aikatauluttaa vuorot ennen kaikkea niin, että työntekijöiden vuorokausirytmien häiriintymistä vähennetään ja riittävän unen saamista painotetaan.

– Konkreettisesti tähän päästään tarpeeksi pitkillä vuoroväleillä, lyhyemmillä yövuoroilla ja vähentämällä peräkkäisiä yövuoroja, sanoo hanketta johtanut TTL:n tutkimusprofessori Mikko Härmä.

Härmän mukaan vuorokausirytmin häiriöt ja unen jääminen vähiin ovat keskeisiä yövuorotyön ongelmia. Yövuoron jälkeen ei siis nukuta tarpeeksi. Kun yövuoroja on paljon, univaje kasvaa isoksi. Vuorokausirytmin häiriintyminen taas on itsessään elimistölle stressitekijä.

– Pidemmän päälle tästä voi aiheutua monenlaisia terveyshaittoja.

Yövuorot lisäävät syöpäriskiä

Maailman terveysjärjestön WHO:n syöväntutkimusinstituutti IARC on hiljattain luokitellut yövuorotyön ihmiselle mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi tekijäksi. Vuosikymmeniä kestävä yövuorotyö nostaa etenkin rinta-, eturauhas- ja paksusuolensyövän riskiä. Myös tuoreessa pohjoismaisessa tutkimuksessa löytyi yhteys yövuorotyön ja syöpätapausten välillä.

– Jos yövuoroja kuitenkin tekee vain muutaman vuoden, syöpäriski jää vähäiseksi, toteaa vanhempi tutkija Johnni Hansen Tanskan syöpäyhdistyksestä.

Syöpää aiheuttava mekanismi on vielä epäselvä, mutta Hansenin mukaan asia liittyy todennäköisesti elimistön melatoniinituotannon vähenemiseen.

– Melatoniinilla on syövältä suojaava vaikutus, ja vuorokausirytmin häiriintyminen heikentää sen tuotantoa kehossa.

Mikko Härmän mukaan yövuorotyö kasvattaa myös muun muassa kakkostyypin diabeteksen, verenpainetaudin, nivelreuman ja MS-taudin riskiä.

Yövuorot haitallisia etenkin odottaville äideille

Yövuorot ovat erityisen haitallisia raskaana oleville naisille.

– Jo kaksi yövuoroa viikon aikana nostaa keskenmenon riskiä 30 prosenttia seuraavalla viikolla, kertoo professori Anne Helene Garde tanskalaisesta työympäristön tutkimuskeskuksesta NRCWE:stä.

Uusi suositus onkin, että raskaana olevat naiset eivät tekisi kuin enintään yhden yövuoron viikkoa kohden.

Vuorotyössä sattuu myös tavallista enemmän tapaturmia. Tanskalaisen tutkimuksen mukaan tapaturmariski kohoaa yövuorotyössä 11 prosenttia. Myös pitkät työvuorot ja lyhyet vuorovälit nostavat turmariskiä.

Helpotusta vaikutusmahdollisuuksista

Eduksi on, jos työntekijät voivat itse vaikuttaa omiin työaikoihinsa ja paikkoihin, joissa töitä tehdään. Tämä pätee muuhunkin kuin vuorotyöhön.

Tutkimuksessa selvisi, että kun ihmiset pääsivät valitsemaan, mitä vuoroja tekevät, esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvat poissaolot vähenivät. Lisäksi työntekijät kertoivat olevansa tyytyväisempiä työn ja muun elämän väliseen tasapainoon.

TTL:n johtamaan pohjoismaiseen Työajat, terveys, hyvinvointi ja työelämään osallistuminen (WOW) -konsortioon kuuluu kymmeniä tutkijoita useista tutkimuslaitoksista.

Konsortio on julkaissut viiden vuoden aikana yli 110 tieteellistä artikkelia, jotka liittyvät vuorotyöhön ja sen terveysvaikutuksiin. Tutkimustulosten pohjalta on laadittu useita toimintamalleja ja suosituksia vuorotyön terveysriskien huomioimisesta.

Uudet suositukset vuorotyön järjestelyihin

  • Peräkkäisiä yövuoroja saisi olla korkeintaan kolme.
  • Raskaana olevilla naisilla pitäisi olla korkeintaan yksi yövuoro viikossa.
  • Yövuorojen tulisi olla alle yhdeksäntuntisia.
  • Vuorovälejä, joissa vuorojen väliin jää alle 11 tuntia, pitäisi välttää.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje