Hoitajaystäväni on puhunut ilmiöstä, joka näkyy hänen työpaikallaan. Työntekijät loukkaantuvat ja riitaantuvat pikkuasioista. Usein he oikein hakevat draamaa. Itse työ tuntuu olevan välillä täysin sivuroolissa. Kun työvuoro ei ole mieluinen, otetaan sairauslomaa.
Ystävälläni on pitkä kokemus hoitotyöstä, ja hänestä käytös on yleistynyt viime aikoina. Mistä se juontuu?
Törmäsin käsitteeseen, joka tuntuu osin selittävän ilmiötä. Muiden muassa psykologi, emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen on esittänyt, että yksilöllisyyttä korostava yhteiskunta vahvistaa minäkeskeisyyttä ja nostaa esiin haavoittuvan narsismin piirteitä.
Haavoittuvan narsismin piirteitä ovat herkkyys kritiikille, taipumus uhriutumiseen sekä voimakkaat tunnereaktiot, jotka johtavat konflikteihin ja draamaan.
Yksilöä korostavassa kulttuurissa ei koeta tärkeäksi kuulua ryhmään ja olla pidetty, vaan tärkeämpää on se, mihin hierarkiassa sijoittuu. Ei ole halua ja tarvetta kiinnittyä sopuisasti osaksi yhteisöä ja noudattaa pelisääntöjä.
Sosiaalisen median kanavissa ei rakenneta identiteettiä todellisessa vuorovaikutuksessa, vaan ihminen on jatkuvasti arvioinnin kohteena. Syntyy tarve kontrolloida toisten reaktioita, ja ei-toivottu vastaanotto johtaa ärtymykseen.
Voisiko syynä kiistoihin olla myös työn ja muunkin elämän lisääntynyt epävarmuus? Se luo ehkä paineita, jotka ilmenevät tunneherkkyytenä.
Suhtautuminen työhön on muuttunut. Uudet sukupolvet näkevät työn entistä enemmän yksilön arvoihin ja elämäntapaan liittyvänä valintana. Työn pitää olla merkityksellistä ja joustaa yksilön tarpeita vastaavasti.
Nuoret aikuiset odottavat, että vuorovaikutus on tasa-arvoista ja avointa. He arvostavat välitöntä ja rakentavaa palautetta. Hierarkia koetaan vanhentuneena. Jännitteitä syntyy, jos työyhteisössä on perinteisiä rakenteita ja johtamistapoja.
Kysyin aiheesta myös parilta muulta työelämän konkarilta. Heidän mielestään konflikteja esiintyy paljon, ristiriitojen sietokyky on heikentynyt eikä esimerkiksi esihenkilöä kunnioiteta entiseen tapaan.
Tosin he näkivät nuorten työntekijöiden käytöksessä paljon hyvääkin. Kun työpaikalla hiertävistä asioista puhutaan tasa-arvoisesti ja suoraan, niihin päästään käsiksi.
Yksilöllisyyttä painottavalla kulttuurilla saattaa olla myös sellainen hyvä puoli, että työntekijä tulee nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään. Se lisää varmasti tyytyväisyyttä itse työhön.
Kirsi Väisänen on TTT-lehden päätoimittaja
Täysin samaa mieltä. Täälläkin esiintyy.
Näin on! Ääripäät ovat kärjistyneet – on ihania työntekijöitä ja työkavereita, joiden kanssa voi rohkeasti pohtia tulevaisuutta, muutostarpeita ja toteuttaa niitä, ja sitten on entistä herkemmin stressaantuvat, mielensä pahoittajat, vain muiden toiminnasta virheitä löytävät ja suorasuut, joilla ei ole mitään suodatinta puheissa – ja se on muka rehellisyyttä. En johtajana kaipaa mitään pokkurointia, mutta odotan keskinäistä kunnioitusta ja peiliin katsomista, ja se on selvästi vähentynyt. Työnantajavastuulla toimivana viime vuodet ovat olleet parin ihmisen takia hyvin raskaita, riitelyjen selvittely vie työaikaa hyvien ja organisaation kannalta todella tärkeiden asioiden hoitamiselta, eikä kaikkiin ongelmiin ole yksiselitteisiä ratkaisuja.
Erittäin hyvä artikkeli. Sote-alalla kuvattu käytös on valitettavan yleistä tänä päivänä.
Luonnollinen kysymys onkin, miten asiaa voisi parantaa, jotta kaikilla olisi hyvä työilmapiiri?