Lyhyet

Elementtikuormien purkutyössä paljon puutteita

| Teksti: Helinä Kujala

Työsuojeluviranomaiset tarkastivat 122 työmaata Etelä-Suomessa tehovalvonnassaan, joka kohdistui elementtikuormien purkuun. Purkutyö oli käynnissä 36 työmaalla, joista vain 16:ssa oli asianmukaiset putoamissuojaukset.

Kolmessa tapauksessa työ jouduttiin keskeyttämään työntekijöiden välittömän putoamisvaaran vuoksi. Näistä tapauksista putoamisvaarallisen työmenetelmän käyttökiellon saivat sakon uhalla viisi työnantajaa: päätoteuttajat, kuljetusliike ja elementtiasennusyritys.

Elementtikuormien purkutyön turvallisuus oli suunniteltu vain yhdellä työmaalla. Työhön liittyy suuri putoamisriski ja riski jäädä kaatuvan elementin alle.

– Tehovalvonnan tulokset olivat odotetulla tasolla eli varsin huonoja. Valvontaa on ehdottomasti tarpeen jatkaa, sanoo ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Elementtien purkutyössä työntekijän putoaminen on estettävä ensisijaisesti rakenteellisin ratkaisuin, kuten telineillä, ja toissijaisesti työntekijöiden putoamissuojaimilla. Joillakin työmailla oli rakennettu telineitä ja hankittu henkilökohtaisia suojauksia juuri ennen tehovalvontaviikkoa, joka oli 4.–10. syyskuuta.

Myönteinen muutos havaittiin siinä, että elementtitelineille oli usein järjestetty asianmukainen kulkutie. Kielteistä oli sen sijaan se, että seinäelementtitelineissä säilytetään usein liian suuria elementtejä. Osa elementeistä oli myös kiinnitetty puutteellisesti telineisiin.

Elementtien asennuksessa puutteena oli se, että valjaiden kiinnityspisteitä ei usein ollut suunniteltu.

– Käytännössä tilanne on usein se, että työntekijällä on valjaat, mutta hänelle ei kerrota, mihin ne tulee kiinnittää. Väärin kiinnitetyt valjaat auttavat putoamistilanteessa suurin piirtein yhtä paljon kuin selkeäreppu, Nykänen muistuttaa.

(Lähteenä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje