
Tämä sisältö vaatii tilauksen. Kirjaudu sisään jos olet tilaaja.
Yrityslähestymiskielto on valmistelussa
Työnantajan keinot puuttua pahimpiin uhkatilanteisiin ovat tällä hetkellä vähissä. Kaupan liitto on ajanut yrityslähestymiskieltoa jo toistakymmentä vuotta. Yrityslähestymiskiellossa työnantaja, kauppias tai esimerkiksi myymäläpäällikkö hakisi toistuvasti uhkaavasti tai häiritsevästi käyttäytyvälle, samaa kauppaa piinaavalle asiakkaalle lakisääteisen porttikiellon tulla kauppaan.
Yrityslähestymiskielto ei siis koskisi esimerkiksi suklaapatukoita näpisteleviä nuoria vaan kaikkein uhkaavimpia ja häiritsevimpiä asiakkaita.
Kielto haettaisiin laissa mainitulta viranomaiselta, eli kauppias ei sitä määräisi. Näin myös poliisilla olisi parempi mahdollisuus valvoa viranomaiskiellon noudattamista. Kiellon rikkomisesta saisi asianmukaisen rangaistuksen.
Ruotsissa yrityslähestymiskielto on ollut voimassa vuodesta 2021. Se on auttanut ongelmaan, sanoo johtava asiantuntija Terhi Kuljukka-Rabb Kaupan liitosta.
– Yrityslähestymiskielto olisi pelote ja vahva viesti yhteiskunnalta, että häiriköintiä ei sallita. Olisi hyvä, että hakemusmenettely olisi mahdollisimman suoraviivainen.
Kaupan liitto vetosi vuonna 2024 yhdessä 11 muun järjestön kanssa päättäjiä kiirehtimään lain toteutumista. Mukana olivat muun muassa Elinkeinoelämänkeskusliitto EK ja Suomen Yrittäjät.
Yrityslähestymiskielto on kirjattu kuluvan hallituskauden ohjelmaan, Kuljukka-Rabb toteaa.
– Lain säätämisellä on kiire. Työturvallisuus on työnantajan vastuulla, mutta tällä hetkellä työnantajan työkalupakista puuttuu keino varsinkin toistuvien ja pahimpien uhka- ja väkivaltatilanteiden varalle.
Oikeusministeriössä on käynnissä virkavalmisteluna yrityslähestymiskieltoa koskeva esiselvitys. Kriminaalipolitiikka- ja rikosoikeusosaston erityisasiantuntija Melinda Ahlforsin mukaan sen on tarkoitus valmistua alkuvuodesta 2025.
Esiselvitystä seuraa varsinainen valmistelu, jonka toteuttaa tarvittaessa asiantuntijoista koostuva työryhmä. Ahlforsin mukaan yrityslähestymiskiellon sisällöstä ei ole vielä tässä vaiheessa tietoa. Vielä ei siis tiedetä, koskisiko yrityslähestymiskielto myös joitain muita julkisia tiloja.
– Tämänhetkisen arvion mukaan hallituksen lakiesitys tultaisiin antamaan syksyllä 2026. Lain on tarkoitus tulla voimaan kuluvalla hallituskaudella, Ahlfors toteaa.
Mitä mieltä? Kommentoi!