
Millaisesta työkaverista tykätään?
Luotettavista, hyväntuulista ja huumorintajuisista työkavereista pidetään eniten. Viihdymme sellaisten ihmisen kanssa, joiden seurassa tulee hyvä olo. Aidosti hyväntahtoiset, hauskat ja kannustavat tyypit ovat tykättyjä.
Luottamus on todella tärkeä ominaisuus. Arvostamme sellaista työkaveria, joka on meidän puolellamme ja tahtoo meille hyvää. Pidämme ihmisestä, joka auttaa pyyteettömästi odottamatta vastapalvelusta.
Arvostamme pystyvyyttä ja osaamista. Tykätty työkaveri on ammattitaitoinen ja osaa hommansa.
Ammattitaitoon sisältyy kyky haastaa muita. Pidetty ammattitaitoinen työkaveri voi olla kanssasi eri mieltä siitä, miten joku asia tehdään, mutta hän osaa ilmaista sen rakentavasti. Hän nostaa rohkeasti esiin uusia näkökulmia ja ajatuksia.
Pidetyllä työkaverilla on tilannetajua, joka näkyy esimerkiksi taitona kuunnella ja kommentoida asioita tilanteeseen sopivalla tavalla.
Pari vuotta sitten tehdyn TYÖ2030-ohjelman Työkaverikyselyssä työkaverin tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nousivat reiluus, tiimitaidot ja hyvät kommunikaatiotaidot sekä se, että työkaveri on helposti lähestyttävä. Neljäsosa vastaajista piti tärkeänä sitä, että työkaverilta voi oppia uutta.
Kenen kanssa on helppo tehdä töitä?
Työkavereiden kanssa on mahdollisuus kokea innostavia ja energisiä kohtaamisia. Joskus tärkeintä on kuitenkin se, että työkaverin seurassa voi levätä ja olla rauhassa ilman, että pitää koko ajan höpöttää jotain.
Arvostamme sitä, ettei koko ajan tarvitse jutella, vaikka työtä tehtäisiinkin ripirinnan.
Sellaisen ihmisen kanssa on helppo tehdä töitä, joka on läsnä. Läsnäolon taito ei ole aika- vaan laatukysymys. Läsnäolo ilmenee kykynä kohdata toinen ja ottaa hänet huomioon. Tämä voi tapahtua esimerkiksi tervehtiessä. Tervehtiminen on tapa osoittaa kiinnostusta.
Suosittu työkaveri ei välttämättä ole aina pidetty. Hänen suosionsa voi perustua esimerkiksi esihenkilöasemaan, ei niinkään siihen, millainen hän on. Sama pätee karismaattiseen henkilöön. Häntä ehkä ihaillaan, mutta hänen kanssaan ei ole välttämättä helppo työskennellä.
Millaisia tunnetaitoja mukavalla työkaverilla on?
Arvostamme työkaveria, jolla on kyky aistia muiden tunteita ja tunnelmia. Pidetty työkaveri huomaa muiden tunnetilat ja osaa ilmaista omia tunteitaan itselleen ja tilanteeseen sopivalla tavalla – olipa hän luonteeltaan värikäs ja räiskyvä tai hillitty ja rauhallinen.
Pidämme työkavereista, jotka huomaavat muiden onnistumiset, arvostavat niitä ja kiittävät niistä.
Itse kukin voi harjoitella arvostamisen taitoa. Sen voi aloittaa esimerkiksi listaamalla viisi asiaa, joita arvostaa toisessa ja kertomalla ajatuksensa ääneen sopivassa tilanteessa. Toista voi kehua esimerkiksi siitä, että hän osaa keventää tunnelmaa tai uskaltaa kyseenalaistaa asioita.
Minusta ei tykätä, mitä teen?
Tykkääminen on pyyteetöntä. Yksinkertaisimmillaan se on toisen seurassa viihtymistä. Sitä, että työkaverin kanssa on mukava olla.
Jos itsellä on tunne, ettei minusta oikein pidetä, kannattaa tutkiskella itseään ja kuulostella, miltä minusta tuntuu muiden seurassa. Muilta voi myös kysyä, miten he kokevat yhteistyön kanssasi.
Kiinnostus muita kohtaan on hyvä keino parantaa yhdessäoloa. Työkavereilta kannattaa kysellä kuulumisia ja tiedustella, mitkä asiat ovat heille tärkeitä. Työkaverilta voi myös kysyä, tarvitseeko hän apua jossain. Kannattaa kokeilla myös ilmeistä tarttuvinta: aitoa hymyä. Testaa, mitä tapahtuu, kun hymyilet työkaverille ystävällisesti.
Millaisen työkaverin kanssa ystävystytään?
Ystävyyksiä syntyy joskus työpaikalla. Fyysinen läheisyys, sosiaalinen asema ja samankaltaisuus vaikuttavat ystävyyssuhteiden muodostamiseen. Työkaverikyselyn mukaan kolmannes kaverisuhteista alkaa työkaveruudesta.
Ei ole sattumaa, kenen kanssa ystävystymme. Tutkimuksen mukaan persoonallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin.
Persoonallisuudeltaan avoimilla ihmisillä on värikkäimmät ystävät. Heitä yhdistää jatkuva opiskelun ja kouluttautumisen palo iästä riippumatta.
Tunnolliset ihmiset solmivat turvallisia ja perinteisiä ystävyyssuhteita. Tunnolliset viihtyvät tunnollisten kanssa. Ei-tunnolliset puolestaan viihtyvät muiden ei-niin-tunnollisten kanssa.
Läheiset ystävät ovat keskenään geneettisesti yllättävän samankaltaisia. He ovat geneettisesti yhtä läheisiä kuin neljännen asteen serkukset. Jo pienten lasten on huomattu ystävystyvän kaltaistensa kanssa.
Tunneälykkäät, empaattiset, sosiaalisesti taitavat, reilut ja rehelliset ihmiset kykenevät rakentamaan pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Ystävyyssuhteiden luomisessa tärkeää on luottamus, molemminpuolinen avunanto, rehellisyys ja puhuminen.
Hei
täyttä asiaa, kiitos. Pelkällä hymyllä voi pelastaa päivän.
Vaikka on kurja stressaantunut olo, on parempi vilauttaa hymy kuin olla otsa kurtussa.
Silloin työkaverisi uskaltavat lähestyä sinua ja ilmapiiri vapautuu. Jos on otsakurtussa kahvihuoneessa niin kukaan ei ehkä uskalla päivän mittaan tulla kommunikoimaan. Tästä syystä joku voi tuntea ettei hänestä pidetä, vaikka työkaverit vain antaa tilaa tai pelkää tulla luokse.
Pieni hymy, se auttaa aina tilanteessa kuin tilanteessa !