Työhyvinvoinnissa on nähtävissä myönteisiä merkkejä, kertoo Työterveyslaitoksen tuore Miten Suomi voi? -seurantatutkimus. Irtisanoutumisaikeet ovat vähentyneet: tällä hetkellä noin 22 prosenttia pohtii usein työpaikan jättämistä, ja erityisesti alle 30-vuotiaiden vaihtohalukkuus on laskenut. Myös yksinäisyyden kokemukset ovat vähentyneet.
– Työn imu ennustaa sitoutumista ja halua jatkaa nykyisessä työpaikassa, joten sen nousu väestötasolla ja laskun pysähtyminen vihdoin myös nuorilla voi selittää irtisanoutumisaikeiden vähenemistä. Myös yleinen heikko työmarkkinatilanne voi vaikuttaa asiaan, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen.
Työn imu on palannut pandemiota edeltäneelle tasolle ja on yleisintä 56–65-vuotiailla. Nuoremmat kokevat kuitenkin vähemmän työn imua ja useammin tylsistymistä.
Työuupumus pysyy ennallaan. Noin kahdeksalla prosentilla työntekijöistä on todennäköinen uupumus, ja riski on suurin nuorilla sekä esihenkilöillä. Heitä kuormittaa erityisesti liiallinen työmäärä, vaikka työn voimavarat kannattelevatkin imua.
Tutkimuksen mukaan tulevaisuususko on kuitenkin heikentynyt. Työntekijät ja esihenkilöt uskovat aiempaa harvemmin työn muuttuvan parempaan suuntaan.
– Vaikka työpaikoilla ei voida vaikuttaa yleiseen yhteiskunnalliseen epävarmuuteen, niin työ voi tarjota yhteisön, jonka jokainen jäsen on arvokas ja tärkeä. Tätä voidaan vaalia ihmislähtöisellä johtamisella, tukea tarjoamalla ja oikeudenmukaisella kohtelulla. Näinä aikoina toivon vaaliminen on entistäkin tärkeämpää, ja siihen työpaikoilla on onneksi monia keinoja, sanoo erikoistutkija Janne Kaltiainen.


Mitä mieltä? Kommentoi!