Lyhyet

Pieniannoksinen masennuslääkitys voi auttaa ärtyvän suolen oireyhtymää potevia

| Teksti: Uutispalvelu Duodecim

Ärtyvän suolen oireyhtymää sairastavat voivat hyötyä pieniannoksisesta masennuslääkityksestä, tuore tutkimus osoittaa. Vaikutus havaittiin potilailla, joilla tavanomaiset hoidot eivät olleet toimineet.

Masennuslääkkeitä on käytetty ärtyvän suolen oireyhtymän hoidossa aiemminkin, mutta nyt julkaistu tutkimus on suurempi kuin aiemmat ja ensimmäinen, jossa vaikutuksia on tutkittu pelkästään perusterveydenhuollon potilailla.

Tutkimukseen osallistuneet 460 potilasta satunnaistettiin saamaan päivittäin 10 mg amitriptyliini-masennuslääkettä tai lumevalmistetta puolen vuoden ajan. Lääkeannosta nostettiin vähitellen potilaskohtaisesti, mutta suurimmillaankin annos oli korkeintaan 30 mg päivässä.

Amitriptyliinilla hoidettujen oireet lievittyivät selvästi enemmän kuin lumeryhmäläisten, tulokset osoittivat. Lääkeryhmässä oli jonkin verran enemmän haittavaikutuksia, kuten suun kuivumista ja uneliaisuutta, mutta ne olivat yleensä lieviä.

Lääkitys ei juurikaan parantanut potilaiden mielialaa tai mahdollisia masennusoireita, joten vaikutukset johtuvat todennäköisesti muista seikoista. Pieniannoksinen amitriptyliini voi lievittää kipua ja edistää suoliston toimintaa, mikä mahdollisesti selittää hyötyjä.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Lancet-lehdessä.

Ärtyvän suolen oireyhtymä on tuntemattomasta syystä johtuva kiusallinen suoliston toimintahäiriö, joka aiheuttaa muun muassa ripulia, vatsan turpoamista, kipuja ja ummetusta. Sitä sairastaa arviolta 10–15 prosenttia väestöstä.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje