Mistä syntyy hyvä joukkuehenki? Kun Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen pelaajilta kysytään tätä, esiin nousee usein kaksi asiaa. Ensinnäkin tiimissä saa olla oma itsensä. Toiseksi kaikkia ryhmässä olevia arvostetaan riippumatta siitä, mikä heidän tehtävänsä on.

– Kun tämä fiilis syntyy kaikille, on kiva tulla työpaikalle. Silloin itsestään saa irti ja hommasta voi nauttia, sanoo päävalmentaja Jukka Jalonen. Hän puhui aiheesta Rastor-instituutin seminaarissa Työhyvinvointi-messuilla viime syksynä.

Jokainen ryhmän jäsen vaikuttaa omalla käyttäytymisellään tiimihengen syntymiseen, Jalonen muistuttaa. Se, että pelaaja saa olla oma itsensä, ei tarkoita sitä, etteikö hänen pidä sitoutua yhteisiin toimintatapoihin. Niitä ohjaavat Leijonien arvot, jotka kulkevat huoneentauluna mukana joukkueen peleissä maailmallakin.

– Kaikki uudet tapahtumat alkavat käymällä arvot läpi. Ne muokkaavat ja selkeyttävät yhteistä kulttuuria.

Luottamus lisää luottamusta

Leijonien arvoihin kuuluvat muun muassa toisten auttaminen ja kannustaminen, erilaisuuden sietäminen, kommunikoinnin avoimuus sekä pelaaminen epäitsekkäästi ja joukkueena, toinen toiselle. Yhdeksi keskeisimmistä arvoista nousee luottamus.

– Ideana on, että jokainen tekee oman hommansa ja luottaa siihen, että muutkin hoitavat omansa. Jos joku tarvitsee apua, häntä autetaan. Mutta jos pelaaja ei luota työkaveriinsa, hänen fokuksensa on tämän pelaamisessa ja oma tontti jää hoitamatta, Jukka Jalonen kuvailee.

Luottamusta on Leijonien valmennusjohdossa pohdittu Jalosen mukaan paljon. Kun uusi pelaaja tai muu toimija tulee joukkueeseen, voiko luottamus häneen syntyä heti?

Johto on tullut siihen tulokseen, että kyllä voi. Tulokas on jo ansainnut luottamuksen, koska hänet on joukkueeseen valittu. Sitten hänen pitää vain käyttää vahvuuksiaan ja hoitaa oma pestinsä.

– Totta kai me seuraamme, miten homma etenee. Mutta kun ihminen kokee, että häneen luotetaan, hän useimmiten haluaa olla luottamuksen arvoinen. Ja kun luottamusta alkaa yhteisössä syntyä, se myös lisääntyy.

Pelaajien valinta joukkueeseen on Jalosen mielestä toisinaan vaikeaa, koska huipulla tasoerot ovat hyvin pieniä. Valmennustiimi on päätöksissään usein yksimielinen, mutta joskus päävalmentajan pitää tehdä lopullinen ratkaisu ja valita kahden tasavahvan ehdokkaan väliltä.

– Aika usein päätös perustuu siinä vaiheessa intuitioon. On sellainen tunne, että tämä pelaaja sopisi parhaiten tähän tilanteeseen, mutta varmuuttahan siitä ei ole. Ne ovat välillä kovia paikkoja.

Helpotusta vuoropuheluun

Pelaajien taustat ja elämäntilanteet vaihtelevat – nuorimmat voivat olla parikymppisiä ja vanhimmat hipovat jo neljääkymmentä. Jotkut sopeutuvat ryhmään helposti, toisilla se voi viedä kauemmin.

– Kaikkien henkilökemiat eivät aina kohtaa kentän ulkopuolella, mikä on ihan luonnollista. Silti heidän pitää pystyä tekemään yhteistyötä, Jalonen toteaa.

Maajoukkueen kokoonpano vaihtelee turnauksittain, ja yhden kauden aikana Leijonien riveissä saattaa käydä jopa 70 pelaajaa. Vaikka määrä on suuri, valmentajista on tärkeää oppia tuntemaan joukkueen jäseniä myös ihmisinä. Siksi uudet pelaajat vastaavat aluksi kyselyyn, jossa kartoitetaan heidän tavoitteitaan, harrastuksiaan ja esimerkiksi oman uran kohokohtia. Samalla on selvitetty myös pelaajien ajatuksia hyvän tiimihengen edellytyksistä.

Pelaajia ja joukkueen muitakin toimijoita rohkaistaan myös kertomaan, jos heidän mielestään jokin asia vaikkapa valmennustavassa ei toimi parhaalla tavalla.

– Pelaajilla on aika iso kynnys nostaa asioita esiin ja kyseenalaistaa koutsien toimintaa. Sitä on helpotettu muodostamalla pelaajien johtoryhmä, johon kuuluvat joukkueen kapteenit ja pari muuta pelaajaa. Ryhmän on helpompi antaa meille informaatiota kuin yksittäisen pelaajan.

Jalonen huomauttaa, että joukkueen arvoja, pelitapaa ja muita isoja linjauksia valmennusjohto ei ryhdy muuttamaan, mutta pienempiin asioihin on mahdollista vaikuttaa.

Palautekulttuuri on kehittynyt

Jukka Jalosen on työskennellyt jääkiekkovalmentajana noin 30 vuotta. Sinä aikana palautekulttuuri on hänen mielestään kehittynyt paljon. Jos ennen lähinnä etsittiin sitä, mitä voi parantaa ja korjata, nykyisin osataan huomioida myös onnistumiset.

– Aina kun joku tekee hyvin jonkin asian, onhan se hyvä huomioida, tapahtuu se sitten työpaikalla, kaveripiirissä tai omassa perheessä. Näyttää peukkua tai sanoa, että tosi hienosti hoidettu. Aiemmin valmentajana näitä hyvin toimivia asioita tuli pidettyä itsestään selvinä, ja sitähän ne eivät ole.

Korjaavaa palautettakin tarvitaan, mutta Jalosen mukaan se pitää antaa rakentavasti niin, että se auttaa palautteen saajaa. Urheilussa tunteet nousevat usein pintaan, mikä tuo palautteen antamiseen lisähaastetta etenkin tappion hetkillä.

– Olen joutunut miettimään erittäin paljon sitä, miten annan palautetta, jos olen vähän vihainen. Välillä teen sen vasta rauhoittuneena, kun olen vetänyt happea ja nukkunut yön yli. Silloin palaute on varmasti fiksumpi ja rakentavampi, vaikka sen sisältö olisikin sama.

Joskus korjaavaa palautetta on annettava myös silloin, kun yksittäisen pelaajan työpanos on syystä tai toisesta tavallista heikompi. Näissä tilanteissa tarvitaan kahdenkeskistä keskustelua.

Jalonen on kokenut itselleen parhaaksi tavaksi ensin kysyä, mitä mieltä pelaaja itse on omasta toiminnastaan: mikä on mennyt hyvin, mitä pitäisi parantaa? Usein huomiot ovat samoja kuin valmentajallakin.

– Kun lähestymistapa on myönteinen, toinen tajuaa, että tässä tehdään asioita yhdessä ja pyritään auttamaan. Silloin on todennäköisempää, että asiat myös menevät eteenpäin.