Lyhyet

Sahayhtiölle sakot työturvallisuuden puutteista

| Teksti: Helinä Kujala

Etelä-Suomen käräjäoikeus on tuominnut mäntyharjulaiselle Kieppi Sawmill Oy:lle eli Kiepin sahalle 8 000 euron yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta.

Yhtiö oli ostanut Kiepin sahan vuonna 2017. Se ei ollut selvittänyt tuotantolinjan vaarakohtia eikä suojannut niitä. Lisäksi sahaa johtamaan palkatuille henkilöille ei ollut määritelty heidän työsuojeluun liittyviä tehtäviään eikä näiden tehtävien suorittamista myöskään valvottu.

Tämän seurauksena sahan tukinkääntäjän ketjulinjalla oli ollut suojaamaton nielu. Lisäksi kulkusillan aukossa oli putoamisvaara.

Asia ratkesi tunnustamisoikeudenkäynnissä

Käräjäoikeus tuomitsi yhteisösakon niin sanotussa tunnustamisoikeudenkäynnissä. Tämä tarkoittaa, että syyttäjä oli syytteen nostettuaan neuvotellut ja sopinut yhtiön kanssa, että syyttäjä luopuu osasta syytekohtia ja vaatii pienemmän yhteisösakon.

Vastineeksi yhtiö tunnustaa työturvallisuusrikoksen käräjäoikeudessa pidettävässä tunnustamisoikeudenkäynnissä. Tällainen syyttäjän ja vastaajan välinen syyteneuvottelu on nykyään mahdollista. Sen hyötynä on, että varsinaista oikeudenkäyntiä ei tarvitse pitää.

 

Lähde: Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 7.12.2022

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje