MATKUSTIN SYYSLOMAN PÄÄTTEEKSI lentokoneella Prahasta Helsinki-Vantaalle. Muu perhe istui eri penkkirivillä. Asettautuessani käytäväpaikalle hain turhaan katsekontaktia vieruskavereihin, jotka olivat jo…
Vuorotyöhön liittyviä vireys- ja uniongelmia voidaan ehkäistä paitsi elintavoilla myös paremmalla työvuorosuunnittelulla. Suomessa reilu viidennes tekee työtä, jossa on epäsäännöllisiä…
ESIMIESTYÖ ON jatkuvaa kehittymistä vaativa laji. Jokaisella siihen ryhtyvällä pitäisi olla tahtoa ja taitoa kasvaa tehtävässään. Esimies on työpaikalla paljon…
Tekniikka mahdollistaisi jo älyvaatteiden laajan läpimurron. Sen sijaan palvelupakettien luominen ja tiedonhallinta vaativat yhä aikaa ja yhteistyötä.Tulevaisuuden työvaate tai suojain voi hälyttää apua, lämmittää, viilentää, paikantaa tai estää pääsyn vaaralliselle alueelle.
Ei ole sama, millaisen kemikaaleilta suojaavan henkilönsuojaimen valitset.
Työaikalakiin tuli viimeksi muutoksia yli 20 vuotta sitten. Koska työelämä tänä aikana on muuttunut radikaalisti, työaikalakiin on jo pitkään kaivattu muutoksia, jotka ottaisivat huomioon joustavat työaikaratkaisut ja etätyön.
Syksyllä 2016 selvisi, miksi erikoissairaanhoitaja Sirpa Neittamo ei enää pärjännyt työssään kuten ennen. Siitä lähtien hän on totutellut elämään muistisairauden kanssa.
Työpaikoilla sattuu vuosittain tuhansia viiltotapaturmia, jotka liittyvät käsiteltäviin materiaaleihin ja käsityökaluihin. Oikeat työtavat ja viiltosuojakäsineet auttaisivat.
Suomiko maailman onnellisin maa? Kuudennen YK:n asiantuntijoiden onnellisuusraportin tulos teilattiin tylysti: ei pidä paikkaansa. Törmäsin itse ensimmäisen kerran onnellisuusraportointiin Oulun-junassa….
Millaisia suojaimia suomalaisten piti käyttää työssään sata tai 50 vuotta sitten? — Yllättävän fiksuja, sanoo suojainten historiaa selvittänyt Martti Humppila.
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.