Työhyvinvointi

Työnantajan on ruvettava toimenpiteisiin, kun työpaikan lämpötila ylittää 28 astetta

Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on rajoitettava työntekijän altistumista turvallisuutta tai terveyttä haittaaville tai vaarantaville lämpöolosuhteille.

| Teksti: Kirsi Väisänen | Kuva: Shutterstock

Työnantajan velvollisuutena on teknisin toimenpitein huolehtia siitä, että lämpötila työpaikalla pysyy alle 28 asteessa, kun lämpötila ulkona on alle 25 °C. Jos työpaikan lämpötila teknisistä toimenpiteistä huolimatta helteen vuoksi ylittää 28 astetta, on työntekijöiden altistumisaikaa kuumuudelle rajoitettava.

Kuumassa työskentely vaikuttaa työviihtyvyyteen ja voi lisätä työpaikalla sairastumis- ja tapaturmariskiä. Lämpöön sopeutuminen kestää viikosta kahteen viikkoon, joten ensimmäiset hellepäivät ovat terveyden ja suorituskyvyn kannalta elimistölle vaikeimmat.

Miten vähentää kuormittumista kuumassa?

Kevyissä ja keskiraskaissa töissä on muodostunut vakiintuneeksi käytännöksi pitää kymmenen minuutin tauko kerran tunnissa tai tehdä jaksoittain esimerkiksi muuta työtä viileämmässä työtilassa, jos lämpötila työpaikalla on yli 28 astetta. Kun lämpötila ylittää 33 °C, tauon pituus on viisitoista minuuttia.

Tätä korkeammissa lämpötiloissa ja raskaissa ruumiillisissa töissä tarvitaan mittavampia järjestelyjä työntekijän suojelemiseksi. Niitä ovat esimerkiksi työntekijän lämpösairausriskin selvittäminen, erityisen suojavarustuksen käyttäminen ja usein toistuva työn tauottaminen. Tauot on hyvä pitää varjossa ja viileässä. Liikkuva ilma poistaa ylimääräistä lämpöä iholta ja viilentää elimistöä. Viileä suihku katkaisee lämpökuormituksen ja virkistää.

Teknisin keinoin lämpökuormitusta vähennetään estämällä suora auringonpaiste työtilaan ja jäähdyttämällä ilmaa koneellisesti. Koska ilma tuntuu sitä kuumemmalta, mitä kosteampaa se on, myös kosteutta on hyvä vähentää ilmanvaihdolla. Kasvihuoneissa tai keittiöissä pitkäkestoinen kuumatyö voi aiheuttaa työntekijöille epämiellyttävien tuntemusten lisäksi myös terveydellistä haittaa.

Työntekijä voi itse vähentää lämpökuormitusta valitsemalla työhön sopivan kevyen ja väljän vaatetuksen sekä nauttimalla riittävästi nestettä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi veden tai laimean mehun nauttimista 1–2 dl kerrallaan 3–4 kertaa tunnissa.

Jos hikoilemalla menetettyä nestettä ei korvata juomalla, elimistö kuivuu. Kuivuminen kuormittaa verenkiertoa, nostaa sisäelinten lämpötiloja ja lisää äkillisten lämpösairauksien riskiä. Pahimmillaan tämä voi johtaa lämpöpyörtymiseen tai jopa lämpöhalvaukseen.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje