Lyhyet

Työsuojeluhenkilörekisteri uudistuu – velvoitteet kevenevät ja tietosuoja paranee

| Teksti: Kirsi Väisänen

Työsuojeluhenkilörekisteriä koskeva lakimuutos tulee voimaan 2. huhtikuuta 2026. Uudistus selkeyttää työnantajien vastuita, keventää ilmoitusvelvollisuutta erityisesti pienillä työpaikoilla ja parantaa rekisteriin merkittyjen henkilöiden tietosuojaa.

Jatkossa työnantajan on ilmoitettava työsuojeluhenkilöt rekisteriin vain, jos työpaikalla on valittu työsuojeluvaltuutettu, työtä tehdään yli 50 päivänä vuodessa ja työntekijöitä on vähintään kymmenen. Muutos rajaa velvoitteen aiempaa tarkemmin.

Samalla rekisteriin kerättävien henkilötietojen määrä vähenee. Esimerkiksi syntymäaikaa, ammattiliiton jäsenyyttä tai työterveyshuollon tietoja ei enää ilmoiteta. Muut kuin lakisääteiset tiedot edellyttävät jatkossa henkilön suostumusta.

Työnantajan on pidettävä tiedot ajan tasalla, ilmoitettava muutokset viipymättä ja toimitettava kaikki tiedot uudelleen vähintään kahdeksan vuoden välein. Siirtymäsäännöksen mukaan ilmoitus on tehtävä viimeistään neljän vuoden kuluessa lain voimaantulosta, vaikka tiedot eivät olisi muuttuneet.

Lakimuutoksen myötä Työturvallisuuskeskuksesta tulee rekisterin virallinen rekisterinpitäjä. Työsuojeluviranomaiset ja Työturvallisuuskeskus tarjoavat työpaikoille neuvontaa muutoksen soveltamiseen.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje
Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.