Työelämä

Työttömäksi jääminen voi aiheuttaa kriisin – ensireaktio voi olla muutakin kuin järkytys

Työttömäksi jäädessä epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta vievät voimavaroja. Vaikka työnhaussa koetut pettymykset lannistaisivat, katse kannattaa suunnata asioihin, joihin voi itse vaikuttaa.

| Teksti: Tiina Komi | Kuva: Adobe Stock

Ensimmäinen reaktio työttömäksi jäämiseen voi olla yhtä hyvin järkytys kuin helpotuskin. Ensireaktio riippuu osin siitä, oletko irtisanoutunut itse vai onko sinut irtisanottu, ja onko samassa rytäkässä irtisanottu muitakin. Jaettu kokemus helpottaa tilannetta.

Irtisanomiseen johtavat tilanteet ovat moninaisia, kertoo Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen uraohjauspsykologi Julia Järvinen. Jos työolot ovat olleet huonot tai töitä ja vaatimuksia on ollut liikaa omaan jaksamiseen nähden, irtisanotuksi tuleminen voi tuntua helpotukselta. Silti tilanteeseen voi liittyä raskaita tunteita ja ajatuksia.

 

Työttömyys kriisinä

Työttömyys herättää usein pelkoa ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Työn menettämiseen voi liittyä myös surua ja pettymystä – vihaakin, jos kokee tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Mieli yrittää etsiä syitä siihen, miksi minulle kävi näin.

– On tärkeä antaa tunteille ja ajatuksille tilaa niiden välttelemisen sijaan, sillä se edistää toipumisprosessia. Ota ikävät asiat rohkeasti vastaan, vaikka se tuntuu raskaalta, Järvinen neuvoo.

Keskusteleminen jonkun luotettavan ihmisen kanssa auttaa käsittelemään tunteita ja ajatuksia. Jos puhuminen ei tunnu luontevalta, itselle mielekäs tekeminen, kuten liikunta, maalaaminen tai kirjoittaminen, saattaa auttaa.

Vaikka työttömäksi jääminen aiheuttaisi kriisin, siitä on mahdollista toipua kuten muistakin elämänkriiseistä. Syömisestä, nukkumisesta ja muista arkirutiineista kannattaa pitää huolta, samoin sosiaalisista suhteista. Arkisten asioiden tekeminen auttaa selviytymisessä.

Toisaalta kovin uupuneena voi olla vaikea tehdä mitään. Silloinkin on tärkeää, ettei jää yksin. Järvinen patistelee hakemaan apua terveydenhuollosta, jos toimintakyky ei palaudu levätessä tai olo tuntuu toivottomalta.

 

Kun jäät työttömäksi

Ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi, jotta voit hakea työttömyysturvaa. Vuodenvaihteessa TE-toimistot lakkautettiin ja vastuu palveluiden järjestämisestä siirtyi kuntien muodostamille työllisyysalueille.

Ota yhteyttä kotikuntasi työllisyyspalveluihin verkossa Työmarkkinatorin kautta. Voit tehdä sen heti, kun tiedät työsi päättymispäivän. Myös puhelimessa asiointi ja paikan päällä oman työllisyysalueen palvelupisteessä käynti onnistuvat. Tosin ne voivat sijaita kaukana ja palveluissa on ruuhkaa.

Työttömyysturvan maksaa joko työttömyyskassa tai Kela. Työttömyysturvan muotoja ovat ansiopäiväraha, peruspäiväraha ja työmarkkinatuki. Lisätietoa löytyy tyomarkkinatori.fi- sivuilta.

Työmarkkinatilanne on tällä hetkellä huono: monella alalla on enemmän hakijoita kuin työpaikkoja. Julia Järvisen mielestä ei kannata miettiä liikaa hakijoiden määrää tai antaa sen lamaannuttaa.

Ensimmäinen askel töiden hakemiseksi on työnhakuun liittyvien asiakirjojen saattaminen ajan tasalle. Päivitä ansioluettelosi eli CV.

Tutustu, millaisia työpaikkoja on haussa, jotta saat käsityksen siitä, mitä alallasi on tarjolla, mitä niihin vaaditaan ja miten pystyt vastaamaan näihin vaatimuksiin. Korosta paikkoja hakiessasi motivaatiotasi työn tekemiseen ja uuden oppimiseen.

 

Jos aina tulee hylsy

Jos kutsuja haastatteluun ei tule tai et ole haastatteluista huolimatta tullut valituksi, tarkista työnhakudokumenttisi.

– Syynä voi olla esimerkiksi se, että CV:stä puuttuu profiiliteksti, jolloin et saa ääntäsi kuuluville monen hakijan joukossa, Julia Järvinen sanoo.

Profiiliteksti on ansioluettelon alussa oleva tiivistelmä sinusta työhakijana: kuka olet, missä olet ollut, mitä olet saanut aikaan ja mihin tähtäät. Sen tavoite on herättää lukijan mielenkiinto.

Pohdi, voitko tehdä jotain toisin. Oletko esimerkiksi soittanut potentiaaliselle työantajalle hakuprosessin aikana? Järvinen kannustaa osoittamaan kiinnostusta, soittamaan ja kysymään sellaisia lisätietoja työpaikasta, jotka eivät löydy ilmoituksesta.

Pyydä haastattelun jälkeen palautetta. Se auttaa sinua ymmärtämään syitä, miksi et tullut valituksi, ja mahdollisesti muuttamaan jotain seuraavalla kerralla. Kaikkeen ei kuitenkaan voi vaikuttaa, kuten esimerkiksi hakijoiden määrään.

– Keskity siihen, mihin voit itse vaikuttaa. Mieti, onko sinulla riittävästi osaamista ja olisiko lisäopiskelusta apua oman markkina-arvon lisäämiseksi. Pohdi, voitko laajentaa hakua uusille aloille.

Työttömyys voi pitkittyä, mikä on raskasta. Järvinen kannustaa pyytämään apua rohkeasti oman alueen työllisyyspalveluista. Sieltä voi saada arvokasta tietoa esimerkiksi siitä, millaisia palveluja on saatavana. Kelasta ja sosiaalitoimesta voi saada apua taloudellisesti vaikeaan tilanteeseen.

Mitä pidempään työttömyys jatkuu, sitä enemmän resilienssiä eli henkistä joustavuutta vaaditaan. Tilanteen hyväksyminen vapauttaa energiaa itselle tärkeisiin asioihin ja suojelee katkeroitumiselta sekä masennukselta.

– Työmarkkinat ovat aaltoliikkeessä. Tilanne ei pysy ikuisesti samanlaisena, vaan muuttuu paremmaksi, uraohjauspsykologi Julia Järvinen vakuuttaa.

Näin haet töitä

  • Seuraa ilmoittelua avoimista työpaikoista eri kanavista. Niitä ovat muun muassa Duunitori, LinkedIn, Jobly, rekrytointifirmojen sometilit, Työmarkkinatori ja työllisyysalueiden verkkosivut. Voit asettaa hakuvahdin, joka ilmoittaa itselle sopivasta paikasta. Myös yritysten omilla verkkosivuilla kerrotaan avoimista paikoista.
  • Tutki työnantajia, etsi yrityksistä tietoa, seuraa niitä somessa. Käy alasi tapahtumissa ja messuilla.
  • Hyödynnä sosiaalista mediaa, kuten Instagramia, Facebookia ja etenkin LinkedIniä. Pohdi, millaista some-näkyvyyttä rakennat.
  • Käytä verkostojasi piilotyöpaikkojen löytämiseksi. Ota yhteyttä vanhoihin opiskelu- ja työkavereihin. Kerro etsiväsi töitä.
  • Lähetä avoimia hakemuksia kiinnostaviin yrityksiin.
  • Tunnista omat vahvuutesi ja oma osaamisesi ja nosta niitä esille. Kerro myös, mikä sinua motivoi ja mihin suuntaan haluat itseäsi jatkossa kehittää. Unelmoi rohkeasti, ja tuo haaveitasi esiin.
  • Osoita hakukirjeessä motivaatiosi paikkaa kohtaan.
  • Kerro CV:ssä ja LinkedInissä ytimekkäästi, mitä teet ja mitä osaat. Kerro konkreettisia esimerkkejä aikaansaannoksistasi.
  • Jos teet esittelyvideon itsestäsi, harjoittele esiintymistä, mutta älä liikaa. Ole aito oma itsesi. Pidä katse kamerassa. Usein paras video löytyy ensimmäisistä otoista.
  • Ole oma itsesi myös haastatteluissa, älä yritä esittää ideaalityöntekijää. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Innostus, kiinnostus ja motivaatio näkyvät ulospäin. Kysymyksiin vastatessasi älä rönsyile, vaan pysy aiheessa.

Asiantuntijana psykologikonsultti Anna-Liisa Liski HRS Advisor Oy:stä.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje