Univaje voi tuoreen tutkimuksen perusteella lisätä syömistä ja nostaa painoa jo muutamassa päivässä. Yhteys on havaittu aiemminkin, mutta nyt asiaa selvitettiin myös kokeellisesti.
Tulokset perustuvat 12 vapaaehtoisen 19–39-vuotiaan kokeeseen, jonka aikana osallistujat nukkuivat kahden viikon ajan nelituntisia tai yhdeksäntuntisia yöunia. Tauon jälkeen osallistujat vaihtoivat koeryhmästä toiseen. Koehenkilöt saivat syödä niin paljon kuin halusivat tutkimuksen aikana.
Osallistujien energiansaanti oli selvästi (n. 300 kilokaloria päivässä) suurempaa univajeisena kuin pitkien yöunien jälkeen. He söivät myös enemmän rasvaa ja proteiinipitoisia ruokia. Energiankulutus pysyi samana koejaksojen aikana.
Univajejakson kuluessa osallistujien paino nousi selvästi enemmän ja heille kertyi enemmän rasvaa keskivartaloon.
Yhdessä aiempien tutkimusten kanssa havainnot osoittavat univajeen edistävän lihomista ja keskivartalolihavuutta. Riittävä lepo onkin tärkeä osa laihduttamista ja lihavuuden välttämistä.
Mitä mieltä? Kommentoi!