TTT-lehden kansikuvakilpailu julkistettiin 1.12. vuoden 2021 viimeisessä lehdessä. Vastaajia tänä vuonna oli 364.
Voittoisa neloskansi sai 38 prosenttia annetuista äänistä. Liki yhtä suosittu oli juhlanumero nostureineen, se sai 34 prosenttia äänistä. Vuoden ensimmäinen kansikuva kiri kisassa kolmanneksi.
Lue alta, mitä vastaajat tuumasivat voittajakolmikosta.
- Tämä on valoisa, hyväntuulinen ja selkeä kansi. Lisäksi lehden jutut olivat jälleen kerran mielenkiintoisia.
- Kivan kesäinen kuva ja kaunis elämäniloinen nainen, sellainen hyvän tuulen kuva, siitä huokuu ilo.
- Kansikuva on iloinen ja raikas, tuo selvästi esiin, että liikuntavinkkejä on saatavissa – houkuttelee tutustumaan asiaan tarkemmin.
- Ulkoasu houkuttelee lukemaan. Kuvassa olevat kuntolaitteet tukevat hyvin tekstiä liikettä ja venyttelyä. Vihreä väri piristävä ja energiaa tuova.
- Kokonaisuudessaan hyvin onnistunut kansi.
- Kansi on iloinen ja mukaansa tempaava!
- Olen oranssin värin ystävä, ja sen takia tämä valinta. Muutoin hyvin tasaväkisiä kuvia.
- Aidosti hymyilevä kaunis ihminen.
- Virkeä ja vihreä kansi. Tulin hyvälle mielelle ja hymy kasvoilla on tarttuva.
- Pirteä kuva, herättää mielenkiinnon lukea artikkeli ja samalla koko lehti.
- Kuvaan on tallentunut aito, tarttuva ilo.
- Kansikuva kertoo hienosti lehden mission ja mitä lehti on antanut lukijoilleen jo 50 vuotta, kantanut heitä eteenpäin arjen työssä. Paljon on tullut hyviä ohjeita ja neuvoja arjessa puurtamiseen, kiitos niistä kaikista ja jatkakaa samaan malliin!
- Tässä on tavoitettu jotain TTT:n ytimestä eli työsuojelusta.
- Onnistunut graafinen kokonaisuus ja värimaailma!
- Hieno juhlanumeron kansi, joka sopii hyvin työturvallisuuteen.
- Kansikuva kertoo selkeästi kaiken: kyse on 50-vuotisjuhlanumerosta. Kansi on sopivan retrohenkinen lehden iän mukaisesti.
- Kantta jaksetaan katsella kahvihuoneen pöydällä pidempään, kun kukaan ei tuijota siitä takaisin 😉
- Kyllä 50:tä vuotta kannattaa juhlia ihan kannessa!
- Nosturi nostamassa hyvin sidottua lastia 50 kertoo, miten paljon kohti turvallisempaa työelämää olemme viidessäkymmenessä vuodessa menneet.
- Yksinkertaisesti juhlavan tyylikäs. Se kertoi kaiken.
- Juhlanumeroon on saatu hienosti nostalgiaa ja ajan henkeä. Erottuu muista numeroista.
- Kansikuvissa näkyy harvoin kulttuurinen erilaisuus myönteisessä mielessä. Tämä on hieno poikkeus!
- Hyvä kansiotsikko, suosikkivärini ja valloittava hymy.
- Kiva kuva, kaunis hymy.
- Monimuotoisuus on työpaikan vahvuus -artikkeli on mitä tärkeintä asiaa niin tasa-arvoisen kohtelun ja mahdollisuuksien kuin työpaikan hyvän hengen ja yhteistyön kannalta.
- Henkilön positiivinen ilme on jäänyt mieleen jo alkuvuoden lehden kannesta. Monimuotoisuus-artikkeli oli hieno.
- Kansikuvan henkilö antaa osviittaa sitä, kuka työkaverimme voisi olla, jos yhdenvertaisuus työpaikoilla toteutuisi.
- Hyvä väritys ja kiva, helposti huomattava 50-vuotismainos.
Lukijakilpailun arvonnassa hiiriohjaimen voitti Tiina Jokio ja seisomatyötason Jussi Kruus. Lämpimät onnittelut voittajille ja kiitos kaikille kisaan osallistuneille!
Mitä mieltä? Kommentoi!