Lyhyet

15 vuotta jatkunut häirintä toi toimitusjohtajalle vankeusrangaistuksen

| Teksti: Sanna Alajoki

Pintakäsittelyalan yrityksen toimitusjohtajan harjoittama häirintä alkoi talouspäällikön työsuhteen alussa vuonna 1999 ja jatkui talouspäällikön työsuhteen päättymiseen vuoteen 2014.

Toimitusjohtaja muun muassa huusi työntekijälle, arvosteli perusteetta hänen työntekoaan, nimitteli häntä esimerkiksi vanhaksi ämmäksi ja tyhmäksi, epäili hänen olevan “miehen puutteessa”, poisti häneltä perusteetta työtehtäviä, heitti papereita hänen työpöydältään lattialle ja esti häntä poistumasta työpaikalta.

Talouspäällikkö ilmoitti useita kertoja, ettei toimitusjohtajan harjoittama häirintä ja epäasiallinen kohtelu ole hyväksyttävää. Toimitusjohtajan käytös ei kuitenkaan muuttunut eikä asiaa selvitetty. Häirinnän seurauksena työntekijälle aiheutui terveyshaitta.

Käräjäoikeus katsoi, että vaikka toimitusjohtajalle oli luonteenomaista räväkkä kielenkäyttö ja käyttäytyminen, hänen käytöksensä talouspäällikköä kohtaan oli poikennut siitä, mikä oli työyhteisössä tavanomaista ja hyväksyttävää.

Toimitusjohtajan käytös oli ollut siinä määrin ilmeistä ja toistuvaa, että hänen olisi tullut tunnistaa häirintä oma-aloitteisesti. Toimitusjohtaja ei ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin työssä olevan epäkohdan poistamiseksi. Lisäksi käräjäoikeus katsoi toimitusjohtajan toimineen tahallisesti, koska talouspäällikkö oli useamman kerran pyytänyt häntä lopettamaan. Myös muut työntekijät olivat huomauttaneet toimitusjohtajalle hänen käytöksestään, ja asiasta oli pidetty palavereja.

Kaikesta huolimatta toimitusjohtaja jatkoi entiseen tapaansa. Käräjäoikeus tuomitsi toimitusjohtajan myös pahoinpitelystä. Toimitusjohtajan olisi käräjäoikeuden mukaan tullut pitää todennäköisenä, että hänen menettelynsä vahingoitti talouspäällikön terveyttä.

Pohjanmaan käräjäoikeus katsoi, että toimitusjohtaja oli myös syyllistynyt työsyrjintään. Talouspäällikkö oli ilmoitusten jälkeen siirretty tuotantoon kokoonpanotöihin, lomautettu useita kertoja ja lopulta irtisanottu. Toimitusjohtaja katsoi, että irtisanomiseen oli ollut taloudelliset ja tuotannolliset perusteet. Koska yritykseen oli palkattu konttoritehtäviin lisää työntekijöitä, käräjäoikeus ei pitänyt toimitusjohtajan esittämää väitettä uskottavana.

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi kesäkuussa toimitusjohtajan 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen työturvallisuusrikoksesta, pahoinpitelystä ja työsyrjinnästä. Vankeusrangaistusta puolsi käräjäoikeuden mukaan tekojen huomattava pitkäkestoisuus sekä toimitusjohtajan käytös ja kielenkäyttö, jota käräjäoikeus piti erityisen moitittavana, koska toimitusjohtaja toimi talouspäällikön esimiehenä.

Lisäksi yhtiö tuomittiin 8 500 euron yhteisösakkoon. Käräjäoikeus myös velvoitti maksamaan talouspäällikölle 3 000 euroa korvauksena kärsimyksestä ja 4 000 euroa tilapäisestä haitasta.

(Lähteenä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

 

Lue myös toinen vastaava uutinen: Häirinnästä toimitusjohtajalle sakot ja yhtiölle 30 000 euron yhteisösakko

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje