Lyhyet

Lähes kuusi kymmenestä uskoo jäävänsä eläkkeelle myöhemmin kuin haluaisi

| Teksti: Kirsi Väisänen

Ilmarisen kyselyssä 58 prosenttia vastaajista arvioi jäävänsä eläkkeelle myöhemmin kuin itse haluaisi. Lähes puolet oli epävarmoja siitä, riittääkö heidän työkykynsä eläkeikään asti.

Vastaajien arvioiman eläkeiän mediaani oli 65 vuotta ja toivotun eläkeiän mediaani 63 vuotta. Kun toivotun ja arvioidun eläkeiän välistä eroa tarkasteltiin yksittäisten vastaajien tasolla, se oli keskimäärin noin kolme vuotta.

Vastaajista 37 prosentilla arvioitu ja toivottu eläkeikä olivat samat. Viisi prosenttia uskoi jäävänsä eläkkeelle toivomaansa ajankohtaa aikaisemmin.

– Mielenkiintoista on, että todellinen käyttäytyminen näyttää kuitenkin kulkevan osin toiseen suuntaan. Ilmarisen työuraindeksin mukaan kolmannes alimpaan eläkeikäänsä asti töissä olleista on jatkanut töissä vielä puoli vuotta alimman vanhuuseläkeiän jälkeen. Vaikka kyselyssä osa toivoo pääsevänsä eläkkeelle aiemmin, tilastojen mukaan moni myös jatkaa töissä ja lykkää vanhuuseläkkeelle siirtymistä, kertoo Ilmarisen eläkepäällikkö Outi Pekkarinen.

Työkyvyn riittäminen herättää epävarmuutta

Vastaajista 51 prosenttia uskoi olevansa työkykyinen eläkeikäänsä saakka. Epävarmoja oli 31 prosenttia, ja 18 prosenttia arvioi, ettei oma työkyky riitä eläkeikään asti.

Nykyinen työkyky arvioitiin silti melko korkeaksi. Arvioiden mediaani oli kahdeksan asteikolla 0–10.

– Vastaajia huolettaa erityisesti se, riittävätkö terveys, toimintakyky ja voimat vanhuuseläkeikään saakka. Samalla eläkeaikaan kohdistuu vahva vapauden odotus: ihmiset toivovat aikaa läheisille, harrastuksille, matkustamiselle ja itselle tärkeille asioille, summaa Ilmarisen johtava asiantuntija Anssi Smedlund.

 

Ilmarisen kesä–heinäkuussa 2026 tekemään kyselyyn vastasi 1 127 yhtiön vakuuttamaa 17–69-vuotiasta. Vastaajista 63 prosenttia oli vähintään 60-vuotiaita ja noin 15 prosenttia alle 45-vuotiaita.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje
Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.