Lyhyet

Levyniput putosivat työntekijöiden päälle – yhtiölle ja työnjohtajille sakot

| Teksti: Helinä Kujala

Rakennustyömaalla Kirkkonummella sattui vuonna 2021 työtapaturma, jossa katolle varastoidut levyniput putosivat nostokorissa työskennelleiden päälle.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut työmaan päätoteuttajana toimineelle yhtiölle 10 000 euron yhteisösakon. Lisäksi se tuomitsi kattotöitä tehneen urakoitsijan vastaavalle työnjohtajalle 20 päiväsakkoa ja päätoteuttajan vastaavalle työnjohtajalle 25 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta sekä vammantuottamuksesta.

Kahden tonnin painoiset OSB-levyniput olivat luisuneet osittain alas heti katolle nostamisen jälkeen, koska niille rakennetut tuet pettivät. Nostokorissa olleet toisen urakoitsijan työntekijät olivat samaan aikaan asentamassa rakennuksen julkisivun lämmöneristelevyjä. Työmaan viivästyksen vuoksi näitä töitä tehtiin samanaikaisesti, vaikka niin ei ollut suunniteltu.

Työsuojelun lakimies Jasmine Peltorinne muistuttaa, että päätoteuttajan vastuulla on tarkistaa työmaan turvallisuussuunnitelmat olosuhteiden muuttuessa, ja ne on muutenkin pidettävä ajan tasalla.  Lisäksi suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota muun muassa putoamissuojaukseen, suurten rakenteiden varastointiin sekä siihen, miten eri työvaiheet ajoitetaan ja sovitetaan yhteen.

Tiedot perustuvat työsuojeluhallinnon tiedotteeseen (6.3.2024).

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje