Silmän uveiittitulehdukseen sairastuvat ovat tavallista suuremmassa vaarassa sairastua myös selkärankareumaan. Yhteys on tunnettu tätä ennenkin, mutta tuoreen tutkimuksen tulokset vahvistavat näyttöä.
Tutkimukseen osallistui 189 akuuttia anteriorista uveiittia sairastavaa, joille tehtiin kattavat tutkimukset selkärankareuman varalta.
Tutkimukset osoittivat, että 56 prosenttia potilaista sairasti myös selkärankareumaa ja 70 prosentilla heistä selkärankareuma todettiin ensimmäistä kertaa.
Selkärankareuma oli yleinen etenkin miehillä, psoriaasia sairastavilla sekä potilailla, joilla oli uveiitille altistava HLA-B27-kudostekijä. Myös suuri veren CRP-merkkiainepitoisuus liittyi selkärankareuman riskiin.
HLA-B27-kudostekijä altistaa uveiitin lisäksi myös selkärankareumalle, joten yhteinen perinnöllinen alttius voi selittää nyt saadut tulokset. Geneettisen alttiuden lisäksi tarvitaan kuitenkin myös ulkoisia tekijöitä, jotta sairaudet alkavat.
Tulostensa perusteella tutkijat suosittavat, että selkärankareumaa etsittäisiin kaikilta anteriorista uveiittia sairastavilta, jotka kärsivät selkä- tai nivelkivuista. Yhden selkärankareuman löytämiseksi pitäisi tutkia keskimäärin kaksi potilasta, tutkijat arvioivat.
Uveiitti on yhteisnimi silmän värikalvon, sädekehän ja suonikalvon tulehdukselle. Se aiheuttaa muun muassa silmäkipua, näön hämärtymistä, valoherkkyyttä ja päänsärkyä. Myös silmien punoitus on yleistä.
Selkärankareumaa sairastaa noin 40 000 suomalaista.
Mitä mieltä? Kommentoi!