Työterveyslaitoksella on edessään mittava haaste työelämän ja teknologian murroksessa. Valtionapu on laskenut vuoden 2012 jälkeen 38 miljoonasta 25 miljoonaan euroon. Tälle vuodelle osui rankin vähennys, kahdeksan miljoonaa euroa. Aiemmin valtionapu kattoi noin puolet Työterveyslaitoksen kuluista.
1. Hanki työsuojeluun peruskoulutus. Ota se puheeksi esimiehesi ja työsuojelupäällikön kanssa. Sovi, milloin ja millaiseen koulutukseen voit osallistua. 2. Pyydä perehdytystä…
Työterveyslaitos on julkaissut maksuttoman verkkokirjan, joka tarjoaa työpaikoille ohjeita sisäilmasto-ongelmien ratkaisuun. Kirja opastaa, miten voi edetä, jos epäilee työpaikalla sisäilmasto-ongelmaa. Teos kertoo…
Meistä useimmat mieltävät, että yrittäjä on töissä 24/7. Ainakin nuoret yrittäjänaiset tietävät kuitenkin, että tarvitaan muutakin kuin työntekoa: – Mielihyvää tuottavia asioita ei…
”Innostava esimies miettii, mitä hän voi tehdä työntekijöidensä hyväksi, jotta he kukoistavat ja pystyvät antamaan parhaansa. Innostava ja palveleva esimies…
Usein kuulee puhuttavan että pienimuotoinen kehittäminen on resurssien tuhlausta. Kaikki kehittävät toisistaan riippumatta lähes samaa asiaa, sen sijaan että levitettäisiin…
Kylmä heikentää janontunnetta jopa 40 prosentilla. Siksi kylmässä työskentelevän pitää juoda säännöllisesti, vaikka ei tuntisi itseään janoiseksi. Fyysisesti rasittavaa työtä…
Parhaillaan vietetään sisun juhlavuotta. Sen kunniaksi Minna Janhonen kirjoittaa blogissaan: Ei auta jäädä tuleen makaamaan ja odottamaan, että joku tulee ja…
Uhkaa sisältävään muutosprosessiin, kuten yt-neuvotteluihin, liittyy Työterveyslaitoksen psykologin Mikael Sallisen mukaan niin sanottu tunteiden aalto. – Ensin tulevat tyypillisesti pelko ja…
Pahamaineinen kirjainyhdistelmä yt on tullut tutuksi yhä useammalle. Elämä työpaikalla jatkuu kuitenkin yhteistoimintaneuvotteluiden jälkeenkin.
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.