Urashokki on työelämätutkimuksessa käytetty käsite, joka kuvaa yllättävää, usein voimakasta ja urapolkua merkittävästi muuttavaa tapahtumaa. Se voi olla joko negatiivinen tai positiivinen, mutta yhteistä urashokeille on, että ne horjuttavat aiempaa suunnitelmaa tai identiteettiä työelämässä.

Perinteisesti urashokki on yhdistetty yksilön poikkeukselliseen kokemukseen – yllättävään irtisanomiseen, vakavaan sairastumiseen tai odottamattomaan ylennykseen tai uramahdollisuuteen. Se voi syntyä myös työelämässä koetuista konflikteista tai eettisistä ristiriidoista työssä.

 

Työelämän mittavan muutoksen takia urashokit eivät ole enää yksittäisiä poikkeamia, vaan niistä on tullut väistämätön vaihe työuralla. Moni joutuu miettimään, säilyttääkö oma osaaminen arvonsa, riittääkö työtä ja joutuuko vaihtamaan ammattia.

Työurat koostuvat yhä useammin katkonaisista, muuttuvista ja itsenäisesti johdetuista jaksoista. Tämä voi olla vapauttavaa – mutta vain niille, joilla on riittävästi psyykkistä, taloudellista ja sosiaalista pääomaa.

Monelle kehitys tarkoittaa epävarmuutta, stressiä ja pelkoa syrjäytymisestä. Erityisen kuluttavaa tämä voi olla keski-iän ylittäneille, joiden osaaminen on ehkä ankkuroitunut vanhaan maailmaan.

Pysyvän epävarmuuden kanssa eläminen vaatii resilienssiä: kykyä kestää järkytystä, epäjatkuvuutta ja identiteetin muutoksia. Resilienssi ei kuitenkaan tarkoita sopeutumista mihin tahansa, vaan kykyä löytää oma toimintatapa. Mitä itse voin tehdä vaikeassa tilanteessa?

 

Kun tilanne on käsillä, pura sitä pala kerrallaan. Nuku yön yli. Muistele, miten aiemmin olet selviytynyt vastoinkäymisistä. Muistuta itseäsi siitä, mitä kaikkea osaat. Tutkiskele, mitä haluaisit tehdä ja oppia.

Tee suunnitelmia. Rakenna optimismia ja hae vertaistukea. Keskustelut kollegoiden, vertaisten ja ystävien kanssa voivat normalisoida vaikeudet ja tuoda uusia näkökulmia. Et ole ainoa työelämän rakennemuutoksen keskellä elävä.

Urashokki ei ole aina kriisi. Se voi olla myös käänne parempaan. Moni löytää uuden intohimon tai urapolun pakon edessä.

Mutta harvoin se onnistuu yksin. Siksi tarvitaan yhteisöjä ja rakenteita, jotka tunnistavat nämä siirtymät osana normaalia työelämää – eivät poikkeuksina, joita pitäisi hävetä.

 

Kirjoittaja on TTT-lehden päätoimittaja.