Lyhyet

Yrityksen edustajille sakkoja merityöaikarikkomuksesta

| Teksti: Helinä Kujala

Lounais-Suomen poliisi on antanut sakot merityöaikarikkomuksesta turkulaisen merikuljetusalan yrityksen edustajille. Aluksen kahdelle päälliköille sekä yrityksen toimitusjohtajalle määrättiin kullekin 16 päiväsakkoa.

Rikkomukset tulivat ilmi, kun työsuojeluviranomainen teki alukselle tarkastuksen kesällä 2023. Työ- ja lepoaikakirjanpidon mukaan aluksella työskenteli yhteensä 18 henkilöä, joista kymmenellä henkilöllä todettiin lepoaikarikkomuksia. Yhden kalenterikuukauden aikana niitä havaittiin olleen yhteensä 41.

Merityöaikalain mukaan vähimmäislepoajoista saa poiketa, jos kyse on esimerkiksi työstä, jota ei voi viivyttää, tai jos työ on välttämätöntä aluksen tai aluksella olevien ihmisten turvallisuuden vuoksi tai merihädässä olevien henkilöiden auttamiseksi. Tässä tapauksessa kyse ei ollut tämän kaltaisista tilanteista. Asia ratkaistiin poliisin sakkomenettelyssä.

Työsuojelujuristi Natalie Eklund muistuttaa, että työnantajan tulee riittävin toimenpitein huolehtia siitä, että merityöaikalain säännöksiä noudatetaan. Aluksen päällikkö on vastuussa aluksen henkilökunnasta ja hänen tulee huolehtia myös siitä, että aluksella noudatetaan riittäviä lepoaikoja.

 

Tiedot perustuvat työsuojeluhallinnon tiedotteeseen (2.9.2024).

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje