Työelämä

A+A-messuille osallistui kymmenen näytteilleasettajaa Suomesta

| Teksti: Kirsi Väisänen

Suomalaiset näytteilleasettajat vaikuttivat tyytyväisiltä Saksan työturvallisuus- ja työterveysmessujen antiin. Marraskuun alussa järjestetyillä A+A-messuilla oli yli 2 000 näytteilleasettajaa 63 maasta. Joka toinen 73 000 kävijästä matkusti Düsseldorfiin ulkomailta.

Isäntämaalla osastoja oli luonnollisesti eniten, kuutisen sataa. Kiinalaisten näytteilleasettajien määrä messuilla kiinnitti huomiota, heitä oli peräti 420. Myös Italialla, Iso-Britannialla ja Ranskalla osastoja oli runsaasti.

Suomesta tuotteitaan A+A-messuilla esitteli kymmenen yritystä. Kysyimme, miten tyytyväisiä kotimaiset yritykset olivat messujen antiin, ja saimme kuusi vastausta. Osalla oli kokemusta aiemmista A+A-messuista, ja kaikki vastaajat aikoivat osallistua myös vuonna 2021, jolloin messut järjestetään seuraavan kerran.

Alan uutuudet esillä

Uutuudet kiinnostivat, ja niitä oli vastaajien mukaan hyvin tarjolla messuilla.

Evijärveläisen suojakäsineitä valmistavan Jokasafe Oy:n toimitusjohtaja Karoliina Sulkakoski oli bongannut mielenkiintoisia uutuuksia etenkin elintarvikkeiden käsittelyyn ja viiltosuojaukseen tarkoitetuista suojakäsineistä. Jokasafen omalla osastolla esitellyt uutuudet olivat viiltosuojakäsine- ja työkäsinemallistoista.

– Tavoitteena oli saada avattua uusia myyntikanavia maailmanlaajuisesti sekä löytää uusia tuotekehitysideoita ja mahdollisia omaan valikoimaan sopivia uusia käsinemalleja. Yhtenä tavoitteena oli myös tavata maailmalla olevia nykyisiä jälleenmyyjiä, Sulkakoski kertoo.

Jokasafe oli mukana jo neljättä kertaa, ja Sulkakoski oli tyytyväinen osaston kävijämäärään ja tuotteita kohtaan osoitettuun kiinnostukseen.

Cutlon ja Orneule olivat mukana yhteisosastolla. Orivedellä toimiva neulosvalmistaja Orneule ja Cutlon ovat kehitelleet yhdessä ohutta suojavaatteissa käytettävää Cutlon-viiltosuojaneulosta vuodesta 2016. Messuilla tavoitteena oli luoda kontakteja ja lisätä yritysten neulosten tunnettuutta.

Jalkinevalmistaja Sievi julkaisi messuilla kuusi uutta tuotetta, ja ne olivat pääosassa suurella messuosastolla. Uudet turvajalkineet on suunniteltu parantamaan käyttömukavuutta ja jalkaterveyttä.

– Meillä oli tapahtumassa paljon ennalta sovittuja tapaamisia, ja palaute oli kaiken kaikkiaan messuista ja uutuuksista erittäin positiivinen. Tulemme myös erittäin todennäköisesti osallistumaan seuraavaan tapahtumaan, kertoo Sievin markkinointikoordinaattori Satu Laitinen.

Messuilla tavataan asiakkaat

Moni näytteilleasettaja oli sopinut tapaamisia ennakkoon, mutta messut tuottivat myös ihan uusia kontakteja.

– Halusimme tavata nykyisiä jälleenmyyjiä viennistä ja myös asiakkaita Suomesta. Saimme uusi kontakteja ja toimme brändiä esille. Olimme äärimmäisen tyytyväisiä. Eurosafetyn rinnalla tämä on meidän päämessumme, totesi Dimex Oy:n omistajayrittäjä Tuire Krogerus. Dimex suunnittelee ja valmistuttaa työvaatteita Suomessa.

Dimexin osastolla oli erityisesti kahtena ensimmäisenä päivänä runsaasti kävijöitä. Lentoyhtiö Lufthansan lakko verotti Krogeruksen mukaan hieman torstain ja perjantain kävijämääriä.

– Oston ja suunnittelun puolelta meillä oli neljä henkilöä käymässä messuilla, ja he kiersivät ahkerasti halleissa. A+A-messut ovat PPE-alalle se paikka, jossa näkee merkittävimmät tekijät ja uusimmat innovaatiot. Suosittelen kovasti, Krogerus suitsutti.

Uusilla kuulonsuojaimilla kommunikoidaan

Kuulonsuojaimista tunnetulla Silentalla on pitkään jatkunut A+A-messuperinne, mutta Savox oli messuilla ensimmäistä kertaa, kerrotaan Savoxista. Silenta yhdistyi Savoxiin noin vuosi sitten yrityskaupan myötä.

Savoxin myynti- ja tuoteorganisaation tavoitteena olikin tavata henkilökohtaisesti mahdollisimman paljon turvallisuus- ja kuulonsuojausalan nykyisiä ja potentiaalisia asiakkaita ja sidosryhmiä.

Savox esitteli osastollaan näkyvimmin tavallisia ja kommunikaatiokuulonsuojaimia. Lisäksi näillä messuilla pyrittiin avaamaan uusia markkinoita räjähdysvaarallisiin ja vaativiin ympäristöihin kehitetylle kommunikaatiojärjestelmälle.

– Messuosallistumisen myötä odotamme viennin kasvua erityisesti elektronisissa ja kommunikaatiokuulonsuojaimissa. Olimme tyytyväisiä osastomme kävijämäärään, ja sopimuksia saimme yhteensä viitisenkymmentä. Suurin osa oli kiinnostunut kommunikaatiosuojaimista. Toinen tuotteistamme kiinnostunut, kaupallisesti merkittävä ryhmä olivat kypärävalmistajat, Savoxista kerrotaan.

Savoxilla uskotaan viestintäratkaisujen merkityksen korostuvan suoja-alalla: erilaiset tiedonsiirtoteknologiat kehittyvät, ja tulevaisuudessa kuulonsuojaimiin voidaan integroida lisäominaisuuksia, jotka välittävät tietoa olosuhteista, kuten melusta, kuumuudesta ja kosteudesta.

 

Kuva: Tamperelainen liukuestevalmistaja Devisys esitteli tuotteitaan hallissa 5. Kaikkiaan halleja A+A-messuilla oli peräti yksitoista kappaletta.

Teksti ja kuva: Kirsi Väisänen

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje