Työturvallisuus

Aiempaa helppolukuisemmat KAMAT-kortit auttavat tunnistamaan työn kemialliset riskit

Metalli- ja autoalan kemiallisista altisteista on tarjolla ajantasaista tietoa, sillä uudistetut KAMAT-tietokortit julkaistiin viime vuoden lopulla.

| Teksti: Marjaana Anttila | Kuva: Shutterstock

Tietoa kemikaaliturvallisuudesta todella tarvitaan. Työsuojeluviranomaiset tarkastivat viime lokakuussa nelisensataa pientä teollisuuden työpaikkaa, auto- ja moottoripyöräkorjaamoa sekä pesulaa ympäri Suomea.

Valvonta osoitti, että kemikaaliturvallisuudessa oli rutkasti parannettavaa. Huonoiten oli hoidettu kemiallisten tekijöiden riskien arviointi. Kolmasosalta tarkastetuista työpaikoista se puuttui kokonaan, ja 35 prosentilla arvioinnissa oli puutteita.

Prosessipäästöt esiin

Tietokorteista kemiallisten riskien arviointiin saa monipuolisen avun. Ne huomioivat sekä käytetyt kemikaalit että prosesseissa syntyvät päästöt. Tätä eivät pelkät käyttöturvallisuustiedotteet kerro.

– Metalli- ja autoalalla prosessipäästöt eli huurut, pölyt ja käryt ovat tärkeitä. Esimerkiksi ruostumattoman teräksen hitsauksessa ykkösaltisteita ovat kuudenarvoinen kromi ja nikkeli, jotka ovat syöpävaarallisia aineita, huomauttaa erikoistutkija Milja Koponen Työterveyslaitoksesta.

Tietokortteja uudistanut Koponen arvioi, että edelleenkään kaikissa yrityksissä ei ymmärretä riskejä.

– Ei ymmärretä, että on pitkäaikaisia altisteita, jotka eivät haise pahalle tai tunnu heti esimerkiksi kirvelynä silmissä. On toki sitäkin, että tiedetään, mutta ei välitetä. Ja sitten on myös hyviä esimerkkejä.

Tietoisuutta riskeistä halutaan edistää myös siksi, että suurista metallialan yrityksistä pienempiin ulkoistetut tehtävät ovat usein niitä, joissa altistutaan pahiten haitallisille kemikaaleille. Lisäksi vuokratyövoimaa käytetään alalla yleisesti.

– Kemikaalit koetaan ehkä vähän vaikeaksi aiheeksi, joka vaatii perehtymistä. Käytössä on hyvin monenlaisia kemikaaleja, ja prosessipäästöistä on vaikea saada tietoa. On helpompi laskea vaikka tapaturmien määrää kuin kemiallista altistumista, arvioi kemian altisteisiin perehtynyt erikoistyöhygieenikko Reetaleena Rissanen Työterveyslaitoksesta.

Helposti tulostettavat kortit

Tietokortit on tarkoitettu käytettäväksi sekä työpaikoilla että työterveyshuolloissa.

– Työpaikoilla näitä voi käyttää työsuojeluorganisaatiossa tai perehdyttämisessä, kun kerrotaan työtehtävään liittyvistä altistumisista, Rissanen kertoo.

Hän pitää tärkeänä korteissa esitettyjä riskinhallinnan keinoja.

– Tietenkin jokaisen työpaikan on tehtävä oma riskinarviointinsa ja sen perusteella riskinhallinnan toimet, mutta tietokorteissa on yleisiä vinkkejä, jotka sopivat moneen tilanteeseen.

Uudistuksessa korteista haluttiin tehdä aiempaa helppolukuisempia, jotta jokainen alalla työskentelevä voi hyödyntää niitä.

– Kyllä jokaisen alalla työskentelevän pitäisi tuon verran omasta työstään tietää ja olla kiinnostunut terveydestään, Milja Koponen huomauttaa.

– Aiemmat kortit olivat pitkiä ja raskaita. Nyt niistä on poistettu yleinen riskinhallinta, josta on tehty erillinen yleistietokortti. Kortit keskittyvät nyt pelkästään tiettyyn työtehtävään.

Verkossa tieto on jokaisen alalla työskentelevän saatavilla, ja kortit ovat helposti tulostettavassa muodossa.

– Monella työpaikalla paperi on edelleen hyvin käyttökelpoinen, Koponen muistuttaa.

Erityistietoa työterveyshuollolle

Työterveyshuollot ovat löytäneet jo aiemmat KAMAT-tietokortit hyvin. Työpaikkaselvitystä tehdessä voi samalla tutustua kemialliseen altistumiseen, ja selvityksen tekemistä helpottaa se, että osapuolilla on käytössään yhteinen terminologia.

Korteista saa lisävinkkejä myös työhöntulo- ja määräaikaistarkastuksiin.

Metalli- ja autoalan yritykset ovat hyvin usein pieniä, eikä niissä ole yrityksen omaa työterveyshoitajaa. Silloin on tärkeää, että työterveyshoitaja löytää helposti tiedon siitä, millaisia työtehtäviä ja kemiallisia altisteita missäkin työssä on.

Päivitys yhteistyössä

Tietokorttien uudistamisessa olivat mukana alan työmarkkinajärjestöt, Työturvallisuuskeskus ja Työterveyslaitos.
Ensimmäiset 21 tietokortista julkaistiin vuonna 2006. Työtavat ovat muuttuneet viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Esimerkiksi liuotinpohjaisia maaleja ei käytetä enää yhtä paljon kuin ennen, ja jauhemaalaus on tullut uutena työtapana.

Toisaalta muun muassa autokorin korjauksessa voi tulla vastaan myös aiemmin käytettyjä aineita, kuten lyijymaaleja, kun työskennellään vanhojen autojen kanssa.

– Vaikka asbestikin on nykyisin kielletty, se on edelleen todella monen työtehtävän kortissa mukana, Rissanen huomauttaa.

 

LISÄÄ AIHEESTA
www.ttk.fi/kamat
www.ttl.fi/kemikaalit-ja-tyo

www.terveellinentyo.fi

The KAMAT information cards have been renewed

Information cards (KAMAT cards) on hazardous chemical exposures in the metal and car industry sector

The renewed KAMAT information cards were released at the end of last year, so there is now up-to-date information available about hazardous chemical exposures in the metal and car industry. The information card renewal process was a project between the field’s labour market organizations, the Centre for Occupational Safety and the Finnish Institute of Occupational Health.

The cards offer a wide range of helpful information with which to evaluate chemical risks. They take into account the chemicals that are used and the emissions that are created in different processes. This is information that cannot be found just by looking at a material safety data sheet.

It is important to improve awareness about risks, because they are not understood in all companies. The worst cases of exposure to hazardous chemicals often occur during projects that are outsourced to small companies in particular. Furthermore, temporary agency work is commonly used in the field.

The information cards are for use in both workplaces and occupational health services. The information is available online for everyone working in the field, and the information cards are presented in an easy-to-print format.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje