Pohjanmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa tapauksessa, joka koski Alajärvellä vuonna 2019 sattunutta työtapaturmaa. Työntekijä loukkaantui, kun ajoneuvoyhdistelmän peräkärrystä purettiin betonielementtejä ja yksi ilman tukea jäänyt elementti kaatui hänen päälleen.
Käräjäoikeus tuomitsi tavarankuljetusalalla toimivan kommandiittiyhtiön 4 000 euron yhteisösakkoon ja yhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen 40 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta.
Betonielementtejä valmistava yritys tuomittiin 10 000 euron yhteisösakkoon ja yrityksen toimitusjohtaja 40 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi rakennustyömaalla rakennuttajana ja päätoteuttajana toimineelle yksityiselle elinkeinonharjoittajalle 30 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta.
Käräjäoikeus katsoi työnantajan laiminlyöneen velvollisuutensa, jotka liittyvät riskien arviointiin ja työntekijän riittävään perehdyttämiseen. Se ei ollut myöskään varmistanut, että työssä käytetään siihen soveltuvia välineitä.
Elementtivalmistaja ei ollut riittävästi ohjeistanut elementtien lastaamista ja purkamista. Rakennuttaja taas ei ollut huolehtinut siitä, että elementtirakentamisesta tehdään kirjalliset suunnitelmat.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Lähde: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 29.11.2021
Mitä mieltä? Kommentoi!