Lyhyet

Kallis lasku kahdesta työtapaturmasta

| Teksti: Helinä Kujala

Taloja valmistavassa yrityksessä sattui kaksi työtapaturmaa, joita on käsitelty Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Ensimmäisessä onnettomuudessa talonrakentaja oli loukkaantunut pudottuaan työtasolta, toisessa työntekijän käsi oli joutunut kosketuksiin suojaamattoman sirkkelin terän kanssa.

Käräjäoikeus tuomitsi yrityksen, Oy Simons Element Ab:n, 25 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksista. Yhtiön tuotantopäällikkö sai 55 päiväsakkoa kahdesta työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Lisäksi tuomion sai kaksi työnjohtajaa, joista toinen sai 40 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta ja toinen 30 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta.

Putoamistapaturman sattuessa työntekijä oli työskennellyt kolmesta laudasta kootulla työtasolla, kun yksi laudoista katkesi. Taso ei vastannut lujuudeltaan lain vaatimuksia. Käräjäoikeus katsoi, että tuotantopäällikkö ja työnjohtaja olivat sallineet vaarallisten työmenetelmien käytön kyseissä rakennustyövaiheessa. He eivät olleet riittävästi ohjeistaneet suojavarusteiden käyttöön eivätkä liioin organisoineet tehtäviä niin, että suojavarusteita olisi voinut käyttää.

Toisen tapaturman osalta käräjäoikeus katsoi, että tuotantopäällikkö ja työnjohtaja olivat laiminlyöneet tehtäväänsä valvoa, että pöytäsirkkelissä on asianmukaiset suojalaitteet. He olivat sallineet työntekijän käyttää vaarallisia työmenetelmiä.

Yhtiö, tuotantopäällikkö ja toinen työnjohtajista tuomittiin yhteisvastuullisesti maksamaan toiselle asianomistajista reilut 17 900 euroa muun muassa oikeudenkäyntikuluja sekä korvauksia kivusta, särystä ja pysyvästä kosmeettisesta haitasta.

Toiselle asianomistajista yhtiön, tuotantopäällikön ja toisen työnjohtajan on maksettava yhteensä noin 14 700 euroa muun muassa oikeudenkäyntikuluja sekä korvauksia kivusta, särystä ja ansionmenetyksestä.

Ensimmäinen tapaturma sattui elokuussa 2016 ja toinen maaliskuussa 2017. Käräjäoikeus antoi tuomionsa maaliskuussa 2019.

(Lähteenä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje