Maaliskuun 2021 loppuun mennessä yhdeksän kymmenestä korvatuista ammattitaudeista oli todettu terveydenhuollon työntekijöillä. Tämän jälkeen vakuutuslaitosten käsittelyyn on tullut enenevästi myös muilla ammattiryhmillä todettuja tautitapauksia. Tapauksia on ollut esimerkiksi varhaiskasvatuksessa työskentelevillä, opettajilla, asentajilla ja rakennusalan työntekijöillä.
Vakuutuslaitokset ovat käsitelleet syyskuun 2021 loppuun mennessä yhteensä 1 504 ilmoitusta, joissa koronaviruksen aiheuttamaa tautia tai altistumista virukselle on epäilty ammattitaudiksi. Näistä 1 012 tapauksessa on katsottu, että kyseessä on ammattitauti.
Osa korona-ammattitaudin sairastaneista on kärsinyt pitkittyneistä oireista. Niitä on ollut lausunnolla yksitoista, joista seitsemässä tapauksessa pitkittyneet oireet on katsottu korvattaviksi.
Hylky on seurannut silloin, kun syy-yhteyttä sairastetun koronan ja myöhemmin ilmenneiden oireiden välillä ei ole kyetty osoittamaan, kun työntekijä on palannut sairastetun taudin jälkeen töihin ja uusi oireilu on alkanut muutaman kuukauden päästä tämän jälkeen.
Mitä tietoja tarvitaan ammattitaudin ratkaisussa?
Jotta koronaviruksen aiheuttama sairaus voidaan korvata ammattitautina, tiettyjen edellytysten tulee täyttyä. Näitä ovat:
- Työntekijällä on todettu koronaviruksen aiheuttama tauti.
- Tiedetään, että hänen työssään on ollut koronaviruspositiivisia henkilöitä, joko kollegoja tai asiakkaita, ja hän on ollut heidän kanssaan läheisissä tekemisissä.
- Koronavirustautiin liittyvien oireiden ja työssä altistumisen välinen aika on sopinut viruksen tiedettyyn itämisaikaan.
- Tartunnan saaneen työntekijän lähipiirissä ei ole todettu koronavirustartuntoja eikä muutoinkaan tule esiin toista todennäköistä tartuntalähdettä.
Lähde: Tapaturmavakuutuskeskuksen tiedote 14.10.2021
Mitä mieltä? Kommentoi!