Lyhyet

Koronainfektion aiheuttamat maku- ja hajuaistiongelmat poistuvat valtaosalta puolessa vuodessa

| Teksti: Uutispalvelu Duodecim

Koronavirusinfektio voi aiheuttaa maku- ja hajuaistin heikkenemistä tai katoamisen osalle potilaista, mutta suurimmalla osalla aistit palautuvat ennalleen puolen vuoden sisällä sairastumisesta. Silti noin joka kymmenennellä oireita voi olla vielä kaksi vuotta sairastumisesta.

Tulokset perustuvat 168:n lievään koronavirusinfektioon sairastuneen kaksivuotiseen seurantaan. Potilaat sairastuivat deltaviruksen ollessa valtavirus.

Maku- tai hajuaisti heikkeni sairastumisen myötä 64 prosentilta potilaista, mutta kuukauden kuluttua oireili enää 38 prosenttia ja puolen vuoden kuluttua noin 17 prosenttia.

Kahden vuoden kuluttua sairastumisesta aistit olivat palautuneet normaaleiksi 88 prosentilla potilaista. Loppujen oireet yleensä lievittyivät vähitellen, mutta 3 prosenttia potilaista kertoi maku- tai hajuaistin ongelmien jatkuvan tai pahentuneen.

Tulokset osoittavat koronavirusinfektion aiheuttaman maku- tai hajuaistin heikkenemisen parantuvan yleensä muutamassa kuukaudessa tai viimeistään puolen vuoden kuluessa. Aistiongelmat olivat yleisiä deltaviruksen ollessa päävirus, mutta nykyisen omikronviruksen aikana ne ovat harvinaisempia.

Koronavirusinfektion pitkäaikaisoireista puhutaan, kun oireet ovat kestäneet yli kolme kuukautta. Suomessa noin kolmannekselle koronavirusinfektion sairastaneista käy niin.

Tavallisia pitkäaikaisoireita ovat uupumus, muistiongelmat ja keskittymisvaikeudet, päänsärky, yskä, hengitysvaikeudet, rytmihäiriötuntemukset sekä lihaskivut ja muut pitkäkestoiset kivut.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje