Lyhyet

Lihateollisuusyhtiölle 60 000 euron yhteisösakko

| Teksti: Helinä Kujala

Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut lihateollisuusyhtiö HKScan Finland Oy:n 60 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta.

Yhtiössä ei ollut selvitetty riittävän järjestelmällisesti tehtaiden koneiden tapaturmavaaroja eikä suojattu koneita riittävästi niin, että työntekijät eivät pääse kosketuksiin koneiden vaarallisten liikkuvien osien kanssa. Laiminlyönnit ajoittuivat vuosille 2013–2017.

Käräjäoikeus oli jo vuosina 2011 ja 2012 tuominnut yhtiön Mikkelin-tehtaan edustajia koneiden vaarojen selvittämisen laiminlyönnistä. Työsuojelutarkastaja oli vuosina 2013–2017 tehnyt tuotantoyksikköön kolme tarkastusta ja havainnut edelleen puutteita koneiden suojauksessa.

Tarkastaja oli vaatinut suojaamaan nämä koneet ja antanut yhtiölle toimintaohjeen selvittää muidenkin koneiden vaarakohdat ja suojata ne. Mikkelin-tehtaassa sattui kuitenkin vuonna 2016 tapaturma, jossa työntekijän sormi leikkautui poikki lihansekoituskoneen suojaamattomuuden vuoksi. Tätä ennen yhtiön Outokummun-tehtaassa oli sattunut vastaavanlainen työtapaturma.

Käräjäoikeus tuomitsi myös yhtiön tuotantojohtajan 20 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta, koska hän ei ollut huolehtinut siitä, että koneiden vaarakohdat selvitetään riittävän yksityiskohtaisesti. Viimeisimmän tapaturman jälkeen yhtiössä on ryhdytty toimenpiteisiin vastaavien tapaturmien ehkäisemiseksi.

(Lähteenä Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje