Helsinkiläinen Janessa Ngo on tehnyt limakirjan, jossa neuvotaan, kuinka valmistaa lasten ja nuorten keskuudessa suosittuja puristeltavia limoja, slimejä. Kirja syntyi yhteistyössä yrittäjänä työskentelevän äidin Kati Jaakosen kanssa.
– Naureskellen haimme kaupasta partavaahtoa, liimaa ja jopa piilolinssinestettä, kunnes huomasimme, etteivät kaikki ainekset toimikaan, Jaakonen kertoo.
Innostus kirjan tekemiseen lähti Janessan omista kokeiluista.
– Löysin YouTubesta amerikkalaisia videoita slimejen valmistuksesta, ja aloin kokeilla niitä itse kotona, hän kertoo.
Janessa sanoo löytäneensä pienen tutkailun jälkeen tietoa siitä, mitä ainesosia limoissa kuuluu olla, jotta ne onnistuvat. Hän oppi muun muassa, etteivät kaikki piilolinssinesteet ja pesuaineet sovi. Lisäksi amerikkalaisissa ohjeissa käytetään aineksia, joita kaikkia ei saa myrkyllisyytensä vuoksi ostaa Suomesta.
– Huomasimme, ettei Suomessa ollut kukaan tehnyt kirjaa, eikä käännöksiä voinut käyttää juuri niiden sisältämien kiellettyjen ainesosien vuoksi. Moni myös tuskaili lasten limakokeiluja, sillä aineksia ostettiin ja niihin käytettiin rahaa, mutta kokeilut epäonnistuivat, äiti kertoo.
JAAKONEN TEKEE TYÖKSEEN muun muassa keittokirjoja. Hänen mukaansa limakirjan teko ei eronnut kovinkaan paljon keittokirjan tekemisestä.
– Limakokkailuja varten hankimme omat kulhot ja mitat ja valmistimme limoja samaan tapaan tarkasti mittaillen ja ohjeita ylös kirjoittaen, äiti ja tytär kertovat.
– Perustin yrityksen Janessan ollessa aivan pieni, ja perheemme elämä on kietoutunut vahvasti sen ympärille. Myös mieheni on töissä yrityksessä, Jaakonen sanoo.
JANESSA KERTOO VIETTÄVÄNSÄ vapaa-aikaansa myös ulkoilemalla kavereidensa kanssa. Hän haaveilee matkasta Amerikkaan.
– Rentoudumme matkustelemalla. Yleensä aina on jokunen matkavaraus tehty, äiti lisää.
– Uteliaina koluamme myös epätyypillisiä paikkoja. Lapset ovat tottuneet niin kaupunkilomiin kuin eksoottisiin maihin. Lähdemme matkaan usein seikkailuhengessä rinkat selässä, ja matka etenee ennalta suunnittelematta omien fiilisten mukaan.
Jaakosen mukaan perheenjäsenet ovat läheisiä toisilleen: myös kaksi jo omilleen muuttanutta lasta ovat arjessa vahvasti läsnä.
– Toivomme tulevaisuudelta ennen kaikkea terveyttä ja hieman lyhyempiä työpäiviä. Toivon, että voimme jatkossakin matkustella ja tutustua uusiin kulttuureihin. Perheellämme on myös yhteisiä yrityshaaveita, joita saatamme hyvinkin toteuttaa tulevaisuudessa.
Janessa Ngo ja Kati Jaakonen
- Janessa: 12-vuotias koululainen, perheen neljästä lapsesta nuorin
- Kati: 41-vuotias kokki, toiminut yrittäjänä vuodesta 2007
Kotipaikka: Helsinki
Janessa Ngon ja Kati Jaakosen kirja: Slime – Limat ja löllöt ihanat ällöt. (Readme.fi, 2017.)
Kuvissa:
Janessa Ngo innostui slimeistä YouTube-videoiden kautta. (vasemmalla)
Kati Jaakonen tekee työkseen muun muassa keittokirjoja. (oikealla)
Teksti: Milka Mantsinen
Kuvat: Janessa Ngo ja Kati Jaakonen
Juttu on julkaistu Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä 6/2017.
Mitä mieltä? Kommentoi!