Työelämä

Monenlaiset osaajat mukaan työelämään

Kun työpaikalla on monenlaisia ihmisiä, siitä hyötyvät kaikki osapuolet. Näin uskotaan Tokmannilla, jolle henkilöstön monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus ovat osa strategiaa ja arkea. Yritys on edistänyt niitä esimerkiksi anonyymin rekrytoinnin kautta.

| Teksti: Helinä Kujala | Kuva: Helinä Kujala

Tokmanni työllistää keskimäärin 3 700 ihmistä, ja sillä on lähes 200 myymälää eri puolilla maata. Monikulttuurisuus on yhtiön henkilöstöjohtajan Sirpa Huuskosen mukaan yhtiössä kasvava trendi: työntekijöiden äidinkieliä kartoittavassa tilastossa on tätä nykyä yli 20 kieltä.

Tokmannin henkilöstöjohtaja Sirpa Huuskonen

– Meille varastotyöhön hakeutuu paljon maahanmuuttajataustaisia henkilöitä. Myymälöissä monikulttuurisuus vaihtelee alueittain, esimerkiksi Lappeenrannassa on paljon venäjänkielisiä työntekijöitä, hän kertoo.

Taustaltaan erilaiset työntekijät tuovat mukanaan uudenlaista osaamista. Esimerkiksi Tokmannin Itiksen myymälässä parinkymmenen hengen työyhteisössä puolella on äidinkielenä jokin muu kuin suomi tai ruotsi. Myymälä palveleekin asiakkaitaan useilla kielillä.

Yritykset hyötyvät monikulttuurisuudesta

Huuskonen kertoo, että monimuotoisuus, erilaisuuden hyväksyminen ja yhdenvertaisuus ovat hänelle itselleen tärkeitä arvoja ja keskeisiä periaatteita myös yhtiön henkilöstöpolitiikassa ja strategiassa. Tähän kuuluu, että kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti.

Kyse ei ole vain monikulttuurisuudesta, vaan paljon muustakin.

– Olemme mukana Kaupan polku -hankkeessa, jossa työllistämme syrjäytymisvaarassa olevia nuoria yhteistyössä Kaupan liiton ja Helsingin Ohjaamon kanssa. Lisäksi olemme tehneet yhteistyötä muun muassa vammaisalan osaamiskeskus Etevan kanssa tarjoamalla työharjoittelua.

Yritys on myös mukana Plan-järjestön projektissa, jossa tarjotaan harjoittelupaikkoja maahanmuuttajataustaisille nuorille. Korkeakoulu Hankenin kanssa tehtävä yhteistyö taas kohdistuu niihin korkeasti koulutettuihin ulkomaalaistaustaisiin, joiden on vaikea työllistyä.

Huuskonen uskoo, että monilla pienillä teoilla voi edistää monimuotoisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä työyhteisöissä.

– Meillä on Suomessa hyvin monenlaisia osaajia, ja on tärkeää, että heidät otetaan mukaan työelämään.

Yhdenvertaisuuslaki ehkäisee syrjimistä työelämässä

Yhdenvertaisuussuunnitelma on ollut pakollinen yli 30 hengen työpaikoilla jo neljän vuoden ajan.

Moni yritys toteuttaa tasa-arvoisuutta tukevia käytäntöjä, koska sen nähdään hyödyttävän organisaatiota ja liiketoimintaa. Esimerkiksi kansainvälisissä työyhteisöissä osataan  arvostaa erilaisia työntekijöitä ja monenlaisia näkökulmia asioihin.

Työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuuden toteutumista käytännössä. Työnantaja voi syyllistyä syrjintään jo ennen varsinaista työhönottoa valintakriteerien asettamisessa tai työpaikkailmoittelussa.

Yksi syrjintää estävä keino on anonyymi rekrytointi. Se tarkoittaa, että työnhakuprosessissa tiedot hakijan nimestä, iästä ja sukupuolesta piilotetaan, jotta ne eivät vaikuta siihen, kuka kutsutaan haastatteluun ja kuka ei.

Myös Tokmannilla on kokeiltu anonyymiyttä työntekijähaussa.

– Se on hieman haasteellista ja teettää paljon manuaalista työtä, koska rekrytointijärjestelmämme on vanhanaikainen. Olemme kyllä huomanneet, että anonyymissä rekrytoinnissa valitsijoiden huomio kiinnittyy ennen kaikkea hakijan osaamiseen ja siihen, miten hakemus on kirjoitettu. Se varmasti edistää iäkkäämpien henkilöiden pääsemistä haastatteluun, arvioi Huuskonen.

 

Työterveyslaitos on julkaissut vasta suositukset, miten rekrytoinnissa voidaan edistää yhdenvertaisuutta. Myös Tyosuojelu.fi-sivustolla on esitelty keinoja konkreettisiin toimenpiteisiin syrjinnän ehkäisemiseksi.

Työterveyslaitos: Miten edistää monimuotoisuutta rekrytoinnissa?

AVIn työsuojelun vastuualue: 7 keinoa yhdenvertaisuuden edistämiseen työpaikalla

 

Kuvateksti: Zahra Al-Sharon, Toni Virtasen ja Esmail Heidarin työpaikka sijaitsee Itis-kauppakeskuksessa Helsingissä.

Tilaaja, lue koko juttu Tokmannin Itiksen myymälästä: Monimuotoisessa tiimissä erilaisuus on voimavara

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje