Työelämä

”Niin avointa, että ahdistaa”

Kun työssä on avoimuutta, luottamusta ja tilaa myös unelmille, siitä hyötyvät niin työntekijät kuin yrityskin. Niin uskotaan tasaisesti kasvaneessa Oulunseudun Fysioterapiassa.

| Teksti: Kreetta Haaslahti | Kuva: Mikko Törmänen

Elettiin vuotta 1992. Lama Suomessa syveni ja jotkut uskalsivat epäillä koko alan tulevaisuutta. Kannustajia ei vaivoiksi asti riittänyt, mutta Sirpa Erho päätti tarttua tilaisuuteen ja ryhtyä fysioterapia-alan yrittäjäksi.

Luottamusloikka kannatti, sillä nykyisin Oulunseudun Fysioterapian viidessä toimipisteessä työskentelee 14 alan ammattilaista.

– Haluamme olla lähellä ihmisiä, helposti ja nopeasti saavutettavissa, sanoo yritystä luotsaava Erho, joka itsekin harjoittaa edelleen fysioterapeutin ammattia.

Hyvien hoitotulosten ja positiivisten asiakaskokemusten kautta yrityksen asiakasmäärät ovat kasvaneet tasaisesti.

– Toisiaan kunnioittava, kekseliäs ja sitoutunut henkilökunta, ammattitaitoiset terapeutit sekä tiedon sisäinen jakaminen, Erho summaa keskeisimpiä kasvun edellytyksiä.

Unelmat kantavat

Tässä yrityksessä uskotaan unelmointiin, ja kohti unelmia kuljetaan kohtaamalla ja keskustelemalla. 
Vastaava fysioterapeutti Maria Sihvomaa-Kakko vaihtaa kuukausittain ajatuksia jokaisen työntekijän kanssa sekä saavutetuista tuloksista että mahdollisista huolista tai murheista.

Lisäksi Erho käy puolivuosittain kehityskeskustelut jokaisen henkilöstön jäsenen kanssa. Keskustelujen tavoitteena on konkretisoida unelmia ja sopia askelmerkit niiden saavuttamiseksi.

– Uskon, että jokaisella työntekijällä on sellaisia unelmia, jotka voivat viedä eteenpäin myös koko yritystä. Toisaalta keskusteluissa voi käydä ilmi, että unelma onkin jossain ihan toisella alalla tai toisessa työpaikassa. Sekin on arvokasta selvittää, Erho pohtii.

Reilut kolme vuotta Oulunseudun Fysioterapiassa työskennellyt Jenni Juntunen on erityisen tyytyväinen työhönsä liittyvään vapauteen ja itsenäisyyteen. Ne perustuvat luottamukseen, joka Erhon mukaan on omiaan ruokkimaan luovuutta.

– Ilman luottamusta pelon ilmapiiri voi ottaa vallan. Jos työntekijät pelkäävät tulla töihin aamulla, menetetään innovatiivisuus ja kyky itsensä kehittämiseen. Sitä kautta pysähtyy myös yrityksen kehitys, Erho linjaa.

Koulutus lisää uteliaisuutta

Juntusen mukaan mahdollisuus kouluttautua omien kiinnostuksen kohteiden mukaan avaa työhön uusia näkökulmia.

– On tärkeää, että kehittäminen lähtee meistä työntekijöistä. Olen huomannut, että erilaisiin koulutuksiin osallistuminen lisää uteliaisuutta. Sitä halua oppia lisää ja ottaa asioista itsekin selvää.

Kouluttautuminen on suunnitelmallista, mutta ei niin suunnitelmallista, etteikö kiinnostaviin tilaisuuksiin voisi tarttua sellaisten tullessa eteen.

– Koulutuksia valitaan yrityksen osaamistarpeiden ja työntekijöiden toiveiden mukaan, Erho toteaa.
Juntusen unelmana on kehittyä fysioterapeuttina, jotta hän voisi ymmärtää ihmiskehon toimintaa vieläkin paremmin.

– Mitä enemmän asioita oppii, sitä paremmin ymmärtää sen, kuinka vähän lopulta ymmärtää. Saan uuden oppimisesta hirveästi energiaa, hän sanoo.

Erhon unelma on yrityksen kasvu. Yrityksen suurena visiona on nostaa ammattitaitoisen fysioterapian maine tasolle, jolle se Erhon ja Juntusen mielestä kuuluu.

– Uskomme vain hoitokeinoihin, joiden vaikuttavuus on lääketieteellisesti todennettu, ja sellaisen fysioterapian näkyvyyttä haluamme lisätä valtakunnallisesti. Työhömme kuuluu paljon sellaista, mistä lääkäritkään eivät tiedä. On meidän tehtävämme kertoa se heille, Erho sanoo.

Ensi vuonna yhdessä Prahaan

Koska yrityksessä työskennellään useassa toimipisteessä, ilmapiiristä ja yhteenkuuluvuudesta halutaan pitää erityistä huolta. Kuukausittaiset työkokoukset ja liikuntatunnit auttavat ryhmää hitsautumaan yhteen. Viime vuonna yrityksen 25-vuotisjuhlia vietettiin porukalla Lontoossa. Tänä vuonna reissaaminen sai jatkoa, kun kehittämispäivät pidettiin Budapestissä.

– Siitä tuli perinne. Ensi vuonna olemme menossa Prahaan, Erho iloitsee.
Yrityksen arvot ovat kohtaaminen, vastuullisuus, osaaminen ja hyvinvointi. 
Ne kaikki ovat vahvasti läsnä Erhon ja Juntusen kanssa keskustellessa. Vastuullisuus kattaa myös sen, että työntekijöistä ja heidän hyvinvoinnistaan välitetään. Avainsana on avoimuus.

– Kun itse jäin viiden lapsen yksinhuoltajaksi, pystyin täydellisesti luottamaan siihen, että työasiat täällä hoituvat, vaikken itse voinut olla aina paikalla, Erho sanoo.

– Olenkin halunnut korostaa sitä, että työkuvioita voidaan aina muokata elämäntilanteiden mukaan. Silloin ei tarvitse yrittää jaksaa, jos ei jaksa, hän jatkaa.

Erho välittää terveisensä myös muille yrityksille ja niiden johtoportaille. Moni yrittäjä uhkaa väsyä siksi, että tekee itse liikaa.

– Johtajan omakin jaksaminen paranee, kun jakaa vastuuta ja luottaa ihmisiin sen sijaan, että yrittäisi pitää kaikki langat tiukasti omissa käsissään. Vastuun kantaminen ja toiminnan kehittäminen edellyttävät sitä, että välillä on myös väljiä päiviä ja lomaa.

Jokaisella oikeus tulla kuulluksi

Joillekin työntekijöille avoimuus on tullut yllätyksenä.

– Yksi työntekijä sanoi ensimmäisessä kehityskeskustelussaan, että täällä on niin avointa, että ihan ahdistaa, Erho kertoo hymyillen.

Kun hän auttoi kahden työntekijän välille syntyneen ristiriitatilanteen ratkaisemisessa, molemmat antoivat palautetta.

– Toinen sanoi, ettei kukaan työnantaja ole aiemmin saanut häntä miettimään omaa käytöstään. Toinen taas totesi: Sirpa, susta olisi tullut hyvä panttivankineuvottelija, Erho nauraa.

Tapaus kuvastaa hyvin Erhon johtamistapaa.

– Työyhteisö ei ole perhe, mutta keskinäinen kunnioitus on tärkeää. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi luonteesta riippumatta, hän toteaa.

 

Oulunseudun Fysioterapia tarjoaa kokonaisvaltaista, tieteeseen perustuvaa fysioterapiaa Oulun keskustassa, Heinäpäässä ja Tuirassa sekä Kiimingissä ja Oulunsalossa sijaitsevissa toimipisteissään. 
Perheyrityksen palveluksessa on 14 työntekijää.

Tämä juttusarja on tuotettu yhteistyössä Työelämä 2020 -hankkeen kanssa. Hanke kannustaa työpaikkoja rakentamaan Suomen työelämästä Euroopan parasta. Hanketta koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö.

Kuva: Sirpa Erho (vas.) ja Jenni Juntunen ovat yhtä mieltä siitä, että unelmat tekevät työelämästä parempaa.

Juttu on julkaistu Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä 4/2018.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje