Puutarhayrityksessä sattuneesta työtapaturmasta koitui yrittäjälle 20 päiväsakkoa ja tuomio työturvallisuusrikoksesta.
Tapaturma sattui, kun työntekijä oli tyhjentämässä salaattikasveja muovikouruista, jotka olivat kasvatuspöydällä. Tyhjät kourut piti puhdistaa päädyssä olevassa altaassa, nostaa päädyn yli ja sijoittaa kuljettimen alle. Työntekijä yritti oikaista vinossa olevaa kourua kurottamalla kättään liikkuvan kuljettimen ja kuljettimen päädyn välistä. Hän loukkasi puristuksiin jääneen kätensä.
Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan työnantaja oli rikkonut työturvallisuusmääräyksiä, kun se ei ollut rajoittanut pääsyä koneen vaara-alueelle eikä ollut ryhtynyt toimiin vaaran tai haitan poistamiseksi.
Itse tehdystä laitteistosta puuttui hätäpysäytin. Koneeseen oli sittemmin asennettu pysäytyslaite, joka käräjäoikeuden mukaan olisi ollut tarpeen ja mahdollista asentaa jo aikaisemmin.
(Lähteenä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)
Mitä mieltä? Kommentoi!