Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tamperelaisen palvelualan yrityksen entisen toimitusjohtajan sakkoihin työntekijöiden lainvastaisesta kuvaamisesta työpaikalla. Toimitusjohtajan saama 25 päiväsakkoa tarkoittaa 700 euroa….
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Sahalahden Broiler Oy:n 18 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Kaksi esimiestä tuomittiin kumpikin 30 päiväsakkoon eli 1 320…
Perjantaina 28.4. vietetään kansainväistä työturvallisuuspäivää. Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet ja Työturvallisuuskeskus järjestävät perjantaina klo 8.30–12 viisi yhteistä alueellista seminaaria: Helsingissä, Joensuussa,…
Vuonna 2015 palkansaajille sattui 117 908 työtapaturmaa, joista 97 431 työpaikalla tai työstä johtuvissa olosuhteissa. Vuodesta 2014 työtapaturmien lukumäärä putosi…
Työsuojeluviranomainen on tuominnut pieksämäkeläiselle parketti- ja mattoasennuksia toiminimellä tekevälle yrittäjälle 14 000 euron uhkasakot, koska hän ei ole antanut työntekijöilleen työsuhteeseen…
Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi Pietarsaaren kaupungin/Pietarsaaren veden työturvallisuusrikoksesta 3 500 euron yhteisösakkoon. Tuomion työturvallisuusrikoksesta saivat myös tapaturma-ajankohdan toimitusjohtaja (20 päiväsakkoa) sekä…
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi siivousalan yrittäjäpariskunnan kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, joka oli kohdistunut viiteen työntekijään. Molemmat yrittäjät tuomittiin 70 päiväsakkoon. Filippiiniläiset työntekijät olivat…
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi ammattiopiston opettajan 20 päiväsakkoon eli yhteensä 800 euron sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Käsiteltävänä oli Tampereella noin vuosi sitten oppilaalle…
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi valkeakoskelaisen kuljetusalan yrityksen toimitusjohtajan sakkoihin työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Käsiteltävänä oli toimitusjohtajan jatkuva epäasiallinen käytös työntekijöitään kohtaan. Toimitusjohtaja…
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Hämeenlinnassa toimivan metallialan yrityksen toimitusjohtajan ja tuotantopäällikön 25 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Lisäksi yritykselle tuomittiin 20 000…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.