Lyhyet

Yrittäjälle 14 000 euron uhkasakot työsuhdeasiakirjojen laiminlyönnistä

| Teksti: Sanna Alajoki

Työsuojeluviranomainen on tuominnut pieksämäkeläiselle parketti- ja mattoasennuksia toiminimellä tekevälle yrittäjälle 14 000 euron uhkasakot, koska hän ei ole antanut työntekijöilleen työsuhteeseen liittyviä asiakirjoja.

Kolme yrityksen entistä työntekijää ottivat syksyllä 2016 yhteyttä aluehallintovirastoon, koska he eivät olleet pyynnöistään huolimatta saaneet työnantajaltaan työtodistuksia eikä palkkalaskelmia. Yksi heistä ei ollut saanut myöskään työsuhteensa ehtoja kirjallisena.

Työsuojelutarkastaja antoi työnantajalle kirjalliset kehotukset, joissa hän vaati asiakirjojen antamista määräajan sisällä. Yrittäjä ei kuitenkaan noudattanut kehotuksia, joten työsuojeluviranomainen määräsi asiakirjat annettavaksi sakon uhalla. Työnantaja antoi asiakirjat yhdelle työntekijälle mutta ei edelleenkään kahdelle muulle. Työsuojeluviranomainen tuomitsi yrittäjän maksettavaksi 14 000 euron uhkasakot kahden työntekijän yhä puuttuvien asiakirjojen vuoksi.

Ylitarkastaja Sampo Pelkonen toteaa, että työtodistuksen saaminen viivytyksettä on työntekijälle tärkeää, koska työntekijä voi tarvita sitä uuden työ- tai opiskelupaikan hakemisessa. Työtodistus ja palkkalaskelmat ovat tärkeitä asiakirjoja myös siksi, että työntekijä voi tarvita niitä työttömyyspäivärahan saamiseksi.

Ylitarkastaja Sampo Pelkonen muistuttaa, että työnantajalla on velvollisuus antaa kaikille työntekijöille palkkalaskelma jokaisen palkanmaksun yhteydessä ja työtodistus työsuhteen päättyessä viivytyksettä työntekijän sitä pyytäessä. Työsuhteen ehdot on annettava työntekijälle kirjallisena aina silloin, kun työsuhde kestää yli kuukauden.

Jos työnantaja on laiminlyönyt asiakirjojen antamisen, työsuojeluviranomainen asettaa yhdenmukaisesti kaikille työnantajille määräajan ja uhkasakon. Näiden asiakirjojen antamatta jättäminen on säädetty laissa rangaistavaksi laiminlyönniksi, josta työsuojeluviranomaisella on velvollisuus tehdä poliisille rikosilmoitus.

(Lähteenä Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje