Kelan tutkijat seurasivat yli 57 000 vuonna 1997 Suomessa syntynyttä henkilöä heidän 16-vuotispäivästään vuoden 2025 loppuun. Tarkastelussa olivat mielenterveysperusteiset sairauspäivärahat, määräaikaiset ja pysyvät työkyvyttömyyseläkkeet sekä Kelan korvaama kuntoutuspsykoterapia.
Tarkastelu osoitti, että etuuksien ja kuntoutuspsykoterapian käyttö oli selvästi yleisempää naisilla kuin miehillä. Naisista 25 prosenttia ja miehistä 12 prosenttia oli saanut mielenterveysperusteista sairauspäivärahaa.
Kuntoutuspsykoterapiaa oli saanut 16 prosenttia naisista. Miehillä vastaava osuus jäi alle neljään prosenttiin. Puolet kuntoutuspsykoterapiaa saaneista oli saanut myös mielenterveysperusteista sairauspäivärahaa.
– Erityisen huomionarvoista on, kuinka yleistä kuntoutuspsykoterapian käyttö oli nuorten naisten elämässä. Toisaalta myös suuri ero miehiin nähden herättää kysymyksiä, sanoo Kelan tutkimuspäällikkö Miika Vuori.
Työkyvyttömyyseläkkeissä sukupuoliero oli pieni
Määräaikaista tai pysyvää työkyvyttömyyseläkettä oli saanut 3,5 prosenttia naisista ja 3,4 prosenttia miehistä. Sukupuolten osuudet olivat siis lähes samat, vaikka sairauspäivärahan ja kuntoutuspsykoterapian käytössä erot olivat suuria.
Eläkkeiden perusteina olleissa diagnooseissa oli kuitenkin selvä ero. Älylliseen kehitysvammaisuuteen tai neurokehitykselliseen oireyhtymään liittyvä diagnoosi sisältyi eläkkeen perusteisiin 62 prosentilla miehistä ja 37 prosentilla naisista.
Mielenterveysperusteisuus on työkyvyttömyyseläketilastoissa laaja käsite. Se kattaa mielenterveyden häiriöiden lisäksi neurokehityksellisiin oireyhtymiin ja älylliseen kehitysvammaisuuteen liittyviä diagnooseja.
– Tarvitsemme lisää tietoa siitä, miten nuorten miesten ja naisten tuen tarpeet tunnistetaan ja kuinka hyvin heidän saamansa tuki sekä opiskelu-, työ- ja muut ympäristöt vastaavat heidän erilaisiin tarpeisiinsa, Vuori toteaa.
Tutkijat korostavat, ettei tarkastelu mittaa suoraan mielenterveysongelmien yleisyyttä. Viranomaisrekisterit kertovat etuuksien ja palvelujen käytöstä. Tarkastelu kuvaa Kelan mukaan tiettävästi ensimmäistä kertaa, kuinka suuri osa yhdestä Suomessa syntyneestä ikäluokasta on käyttänyt kyseisiä etuuksia tai kuntoutuspsykoterapiaa nuoruuden ja varhaisen aikuisuuden aikana.


Mitä mieltä? Kommentoi!