Lyhyet

Toimitusjohtajalle sakot sormitapaturmasta

| Teksti: Helinä Kujala

Teräsrakenteita valmistavan yrityksen hitsaaja loukkasi sormensa käyttäessään vanhaa pylväsporakonetta, jota ei ollut suojattu käsivahinkojen varalta. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Jyväskylässä toimivan yrityksen toimitusjohtajan 25 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta.

Hitsaaja oli porannut ruuvipenkkiin kiinnitettyä kulmarautaa, kun hänen käsineensä tarttui pyörivään terään ja kiertyi sen ympärille. Hän sai tempaistua itseään vastakkaiseen suuntaan, minkä seurauksena hansikas repeytyi irti hänen kädestään. Osa vasemman käden pikkusormesta vahingoittui kuitenkin niin, että sitä jouduttiin amputoimaan.

Mekaanisesti toimiva pylväsporakone oli valmistettu 1960-luvulla, ja siitä puuttui terän ja karan suojus. Yrityksessä oli kysytty asiantuntijoilta neuvoa laite turvallisuuden parantamiseksi, mutta toimivaa ratkaisua ei ollut löytynyt. Silti laite oli otettu varastosta tuotantokäyttöön.

Työpaikalla oli aiemmin tehty työsuojelutarkastus ja annettu kehotus korjata toisen, uudemman pylväsporakoneen suojalaitteet. Näin yritys oli tehnytkin, ja kyseinen laite tuli asianmukaiseen kuntoon. Tapaturman jälkeen myös vanhan pylväsporakoneen turvallisuutta on saatu parannettua.

(Lähteenä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje