Lyhyet

Työntekijä putosi katolta – sakkoja toimitusjohtajalle

| Teksti: Helinä Kujala

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut rakennusalalla toimivan yhtiön toimitusjohtajan 20 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.

Tuomiossa on kyse Kangasalla syksyllä 2019 sattuneesta työtapaturmasta, jossa työntekijä putosi rakennuksen märältä vesikatolta noin kuuden metrin korkeudesta. Hänellä ei ollut turvavaljaita eikä -köyttä, eikä katolla ollut suojakaiteita.

Työntekijän kulki katonharjaa pitkin tarkoituksenaan asentaa viemärintuuletusputki, kun hän horjahti ja putosi alas. Katolla ei ollut kulkusiltoja eikä lumiesteitä.

Kyseinen työ ei kuulunut urakkasopimukseen. Käräjäoikeus katsoi, ettei työntekijää ollut riittävän huolellisesti perehdytetty siihen, mitä hänen tehtäviinsä kuuluu. Kohteeseen oli toimitettu vesikattotyön tekemistä edellyttävät läpivientitarvikkeet, ja hän oli omatoimisesti jatkanut työskentelyä yläpohjasta eteenpäin vesikatolle.

Vaikka työnopastuksen antaa muu kuin työnantaja, työnantaja kuitenkin vastaa siitä, että opastus on ollut riittävää ja työmenetelmät ovat oikeita. Lisäksi on varmistettava, että työntekijä on omaksunut annetun opastuksen, työsuojeluviranomainen muistuttaa.

 

Lähde: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 7.10.2021

Kommentit

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje