Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut Joroisissa sijaitsevalle yhtiölle 5 000 euron yhteisösakon sekä yhtiön toimitusjohtajalle ja tuotantopäällikölle kummallekin 40 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.
Yrityksessä sattui vuonna 2022 työtapaturma, kun suuri teräsrakenne oli kaatunut työntekijän jalan päälle aiheuttaen luunmurtumia. Tapaturmassa loukkaantunut venäläinen vuokratyöntekijä oli tehnyt teräsrakenteen yhdessä työparinsa kanssa.
Käräjäoikeuden mukaan yhtiön toimitusjohtaja ja tuotantopäällikkö eivät olleet selvittäneet valmistettavien teräsrakenteiden kaatumisvaaroja eivätkä suunnitelleet ratkaisuja niiden estämiseksi.
Yhtiössä työskenteli vuokratyöntekijöinä ulkomaalaisia työntekijöitä, jotka eivät osanneet suomea eivätkä olleet saaneet opastusta heidän ymmärtämällään kielellä. Tapaturmaan joutunut työntekijä osasi hyvin vain venäjää, mutta häntä oli opastettu työhön englanniksi, jota hän ei ollut ymmärtänyt riittävän hyvin.
Tiedot perustuvat työsuojeluhallinnon tiedotteeseen (10.2.2025). Sen julkaisuajankohtana tuomio ei ollut lainvoimainen.
Mitä mieltä? Kommentoi!