Lyhyet

Ennuste: melanooma toiseksi yleisin syöpä vuonna 2040

| Teksti: Duodecim uutispalvelu

Analyysi perustuu väestönkasvun ennusteisiin ja syöpärekisterien tietoihin Yhdysvalloista, ja sen perusteella vuonna 2040 rintasyöpään sairastuu vuosittain 360 000 yhdysvaltalaista, melanoomaan 220 000 eli toiseksi eniten, keuhkosyöpään 200 000 ja suolistosyöpiin 150 000. Eturauhassyöpä tulee ennusteen mukaan vähentymään entisestään ja vuonna 2040 se on enää sijalla 14 (noin 70 000 tapausta vuodessa).

Tupakoinnin vähentyminen on vähentänyt myös keuhkosyöpiä, mutta kuolemia se aiheuttaa todennäköisesti noin 60 000 vuodessa vuonna 2040. Toiseksi yleisin syöpäkuoleman aiheuttaja on haimasyöpä (45 000) ja maksasyövät kolmanneksi yleisin (40 000). Suolistosyövät aiheuttavat arvion mukaan noin 35 000 ja rintasyöpä 30 000 kuolemaa vuosittain.

Jos ennuste pitää paikkansa, suurimmat muutokset tulevat olemaan melanooman sekä haima- ja maksasyöpäkuolemien yleistyminen ja eturauhassyöpätapausten ja rintasyöpäkuolemien vähentyminen.

Suomessa todettiin vuonna 2018 yhteensä noin 34 000 uutta syöpätapausta. Naisilla yleisimpiä ovat rintasyöpä ja suolistosyövät. Miesten yleisimmät syövät Suomessa ovat eturauhassyöpä ja suolistosyövät.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje