Työhyvinvointi

Hyvän mielen työpaikka puuttuu ongelmiin ajoissa

| Teksti: Helinä Kujala | Kuva: Shutterstock

Yhä useamman sairausloman ja työkyvyttömyyseläkkeen syynä ovat mielenterveyden häiriöt. Suunnan kääntämiseen on tarjolla uusia työkaluja.

”Olin työpäivän aikana useasti silmät turvonneina ja punaisina ja piileskelin tietokoneen takana. Kukaan ei koskaan puuttunut asiaan.”

Työuupumuksen seurauksena sairastunut Laura kertoo kokemuksistaan videolla, joka herättelee esimiehiä reagoimaan ajoissa työkykyongelmiin. Työterveyslaitoksen uudella Hyvän mielen työpaikka -sivustolla on kokemusasiantuntijoiden puheenvuorojen lisäksi runsaasti tietoa ja käytännön ohjeita henkisen hyvinvoinnin edistämiseen.

Mielenterveyden häiriöt ovat nousseet yleisimmäksi työkyvyttömyyden syyksi ohi tuki- ja liikuntaelinsairauksien. Ilmiöön ei Työterveyslaitoksen erityisasiantuntijan Pauliina Mattila-Holapan mukaan ole yhtä selitystä.

– Meillä on esimerkiksi mielenterveyden häiriöön sairastuneita nuoria, jotka eivät oikein koskaan pääse kiinni vakaaseen työelämään. Ja on työntekijöitä, joiden voimat kuluvat loppuun jatkuvassa muutoksessa ja riittämättömyyden tunteessa, kun koko ajan pitäisi omaksua uutta.

Mattila-Holappa toteaa myös, että työelämä vaatii ihmiseltä yhä enemmän muun muassa tiedonkäsittelyn kapasiteettia. Silloin lieväkin oireilu voi johtaa kokemukseen siitä, ettei selviydy työssään.

Mitä sinulle kuuluu?

Hyvän mielen työpaikka -sivuston aineisto perustuu tutkimustietoon ja esimiesten itsensä esiin tuomiin tarpeisiin. Esimiehet pitävät haastavina etenkin tilanteita, jossa työntekijä ei suoriudu työstään entiseen tapaan tai hänen käytöksensä muuttuu. Huolta herättäviä merkkejä ovat esimerkiksi alakuloisuus ja porukasta vetäytyminen.

Sivusto ohjaa paitsi ongelmien puheeksi ottamiseen myös mielenterveyden riskien tunnistamiseen ja voimavarojen lisäämiseen. Hyvinvointiin pitää työpaikalla kiinnittää huomiota silloinkin, kun näkyviä ongelmia ei ole.

– Aiemmissa tilanteissa syntynyt tai syntymättä jäänyt luottamus vaikuttaa siihen, millaisia asioita työpaikalla pystytään käsittelemään. Jos siellä on tavallista kysyä kuulumisia, niistä on helpompaa kertoa myös silloin, kun ei kuulu ihan hyvää.

Kokemusasiantuntija Laura toipui ja on palannut työelämään. Sairauslomalta palaavan tukemiseen kannattaa työpaikalla satsata, mutta usein sairauslomallekin voi löytyä vaihtoehto.

– Esimerkiksi masennusta sairastavista suurin osa on työssä. Se ei tarkoita, että kaikkien sairastuneiden pitäisi olla, sillä joskus sairausloma on tarpeen. Mutta jos työstä saadaan sopivasti kuormittavaa työtä räätälöimällä ja muokkaamalla, se on myös kuntouttavaa, Mattila-Holappa toteaa.

Lisätietoa: Hyvanmielentyopaikka

 

Vinkiksi esimiehelle työkykyongelman puheeksiottoon

  • Kerro, että olet huolissasi työntekijän voinnista. Älä syyllistä.
  • Muista kunnioittava asenne. Ole ystävällinen ja ymmärtäväinen.
  • Kuuntele enemmän kuin puhut, ja uskalla odottaa vastausta.
  • Ota tilanteeseen valmentava ote, ja huomioi työntekijän omat tavoitteet.
  • Pidä yllä ajattelutapaa ”etsimme ratkaisuja yhdessä”.
  • Hyväksy, että ratkaisujen löytyminen voi viedä aikaa.

Lähde: www.ttl.fi/hyvanmielentyopaikka.fi

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje