Yhteys auringolle altistumisen ja ihosyöpien välillä on kiistaton. Tieto ihosyöpäriskistä on olemassa, mutta miksi se ei ohjaa käyttäytymistä?

Riski kyllä tunnetaan, mutta sitä ei koeta omaksi. Ulkotyötä tekevät tunnistavat UV-säteilyn vaarat yleisellä tasolla, mutta arvioivat oman altistumisensa todellista pienemmäksi.

Vielä olennaisempaa on se, miltä riski tuntuu. Välitön vaara pysäyttää.

Kukaan ei jätä laittamatta suojalaseja, jos kipinät sinkoavat silmiin, tai jätä varmistamatta tikkaita, jos putoamisen riski on ilmeinen. Sähkötöissä jännite katkaistaan, koska virheen seuraukset ovat välittömät.

Edellä listatuissa tilanteissa riski on konkreettinen, näkyvä ja ajallisesti lähellä.

 

On toisenlaisiakin riskejä. Säteily, melu, pöly, toistuva yksipuolinen liike tai kemiallinen altistus eivät useinkaan aiheuta välitöntä seurausta, vaan haitat kertyvät vähitellen.

Tähän kytkeytyy toinen, ehkä vähemmän tunnistettu ilmiö eli riskin normalisoituminen. Kun altistus toistuu päivästä toiseen ilman näkyviä seurauksia, siitä tulee osa työn arkea.

Kokemus voi jopa vahvistaa harhaa. Jos mitään ei ole tähän mennessä tapahtunut, miksi tapahtuisi jatkossakaan? Kun riskistä tulee arkea, siitä tulee näkymätön.

 

Kyse ei siis välttämättä ole piittaamattomuudesta. Asennekasvatus voi olla osa ratkaisua, mutta tehokkaampi tulos löytyy kääntämällä katse työn rakenteisiin.

Ovatko turvallisuutta parantavat toimet helppoja vai työläitä? Onko varjoa, taukoja ja toimivia varusteita? Onko suojaus sisäänrakennettu työhön vai jätetty yksilön vastuulle? Entä miten toimitaan kiireessä? Pidetäänkö turvallisuudesta kiinni vai joustetaanko siitä ensimmäisenä?

Työpaikan käytännöt, esihenkilöiden ratkaisut ja arjen normit vaikuttavat enemmän kuin yksittäinen tietoisku. Jos suojaaminen on erillinen lisä eikä osa työn normaalia rytmiä, se jää helposti tekemättä.

Suhtautuminen UV-säteilyyn tekee näkyväksi ilmiön, joka toistuu laajasti työturvallisuudessa. Tiedämme riskit, mutta emme aina muuta toimintaamme.

Ratkaisevaa ei lopulta ole se, mitä tiedämme, vaan se, mitä pidämme normaalina. Turvallisen valinnan pitäisi olla helpoin. Nyt se on liian usein vaikeampi.