Lyhyet

Pörssikurssin jyrkkä lasku näkyi finanssialan työntekijöiden terveystiedoissa

| Teksti: Kirsi Väisänen

Työnantajayrityksen osakekurssin voimakas päivälasku oli yhteydessä finanssialan työntekijöiden verenpaineen ja veren rasva-arvojen nousuun kiinalaistutkimuksessa.

Tutkijat yhdistivät yli 46 000 työterveystarkastuksen tulokset julkisesti noteerattujen finanssiyritysten päivittäisiin osakekursseihin vuosilta 2017–2023. Vertailuryhmänä olivat muiden toimialojen työntekijät.

Yrityksen osakekurssin kymmenen prosentin lasku yhdistyi työntekijöiden systolisen verenpaineen nousuun noin kolmella elohopeamillimetrillä. Myös kokonaiskolesteroli, LDL-kolesteroli ja triglyseridit olivat korkeampia. Kurssin nousulla ei havaittu vastaavaa yhteyttä. Muilla toimialoilla työskentelevillä osakekurssien muutokset eivät näkyneet mittaustuloksissa samalla tavalla.

Tutkimuksessa osakekurssia käytettiin objektiivisena työhön liittyvän paineen mittarina. Kurssilaskuun voi kuitenkin liittyä myös henkilöstömuutoksia ja muita työoloihin vaikuttavia tapahtumia. Tulokset koskevat yhtä toimialaa ja yhtä kiinalaista kaupunkia.

Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje
Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.