Lyhyet

Tuomio metallisorvilla sattuneesta työtapaturmasta

| Teksti: Helinä Kujala

Metalliyrityksessä sattui elokuussa 2018 työtapaturma sorvilla työskentelyn yhteydessä. Sen seurauksena työntekijän käteen oli tullut leikkaushoitoa vaativia murskavammoja ja hermostovaurioita.

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut yrityksen toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan molemmat 10 päiväsakon rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Lisäksi yritys ja sen johtohenkilöt tuomittiin yhdessä korvaamaan työntekijälle kivusta ja särystä sekä muusta terveydellisestä ja kosmeettisesta haitasta 8 000 euroa korkoineen sekä lähes 12 000 euroa oikeudenkäyntikuluja korkoineen. Toukokuussa 2021 annettu tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Työntekijä oli ollut puhdistamassa ruosteista kiinnityspulttia metallisorvilla hiomanauhan avulla, kun hänen käsineensä oli tarttunut pyörivään työkappaleeseen. Työntekijän keskimmäiset sormet olivat vääntyneet kämmenselän suuntaan, ja sormiin oli tullut vakavia vammoja.

Oikeudessa keskusteltiin siitä, onko hiomanauhan käyttö metallisorvilla turvallinen työtapa vai ei. Käräjäoikeus totesi sen vaaralliseksi ja riskialttiiksi työtavaksi. Todistajana kuullun työsuojelutarkastajan mielestä hiomanauha pitäisi vastaavan työn aikana kiinnittää sorviin asennettavaan lisälaitteeseen, mistä hän oli antanut työpaikalle toimintaohjeen.

 

Lähde: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 14.5.2021

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje